"Lumipalloilmiö" vie Häkkistä eläkkeelle

Häkkinen, Mika. Photo: Clive Mason/ALLSPORT
Häkkinen, Mika. Photo: Clive Mason/ALLSPORTCopyright Allsport 2001
Julkaistu 27.06.2001 20:32

Mika Häkkisen mahdollista lopettamista spekuloivat useat lehdet ja verkkojulkaisut.

Tässä toimi tehokkaasti niin sanottu lumipalloilmiö. Kun yksi taho ensin otaksui, että olisikohan tämä mahdollista, muut jatkavat leikkiä ilman päähenkilöiden vahvistusta.

McLaren on isoista talleista ainoa, joka ei ole vielä pukahtanut ensi kauden ajajistaan. Vahvistusta odotettiin jo viime viikonloppuna Euroopan GP:n yhteydessä Nurburgringillä, mutta sitä ei kuulunut.

Se tiedetään, että David Coulthard haluaa jatkaa McLarenilla, mutta hän halunnee myös palkankorotuksen. Huippukuljettajista kanadalaisen Jacques Villeneuven sopimuksessa taas lienee pykälä, jonka perusteella hän voi irrottautua BAR-tallista, jos se ei menesty tiettyyn aikaan mennessä tietyn oletusarvon mukaisesti.

McLarenin tallipäälliköllä Ron Dennisillä ei ole kiire kertoa ensi kauden suunnitelmistaan. Sopiva hetki saattaa osua MM-sarjan toiseen Saksassa ajettavaan kisaan Hockenheimiin heinäkuun lopussa. Jos talli niin haluaa, sekä Coulthard että Häkkinen jatkavat.

Dennis pitää Häkkisestä ja on usein asettunut puolustamaan kaksinkertaista maailmanmestaria, kun ulkopuoliset ovat alkaneet arvostella tai epäillä suomalaista. Huhun perustasta voi myös olla monta mieltä. Ilmeistä on, että Häkkinen ei sano mistään tähän liittyvästä mitään, ennen kuin McLaren ilmoittaa ensin jotakin. Toisaalta osa F1-maailman asiantuntijoista ihmettelee, miksi Häkkinen panttaisi lopettamispäätöstä, jos hän olisi sellaisen jo tehnyt?

(MTV3)