Louis Vuitton tarkkailee laukkujaan tiukasti

Vilaus Louis Vuittonin luomusta muistuttaneesta käsilaukusta viime vuonna ilmestyneessä komediaelokuvassa kertoo siitä, kuinka tarkkana muotitalossa ollaan esimerkiksi piraattilaukkujen suhteen.

Muotitalo Louis Vuitton nosti syytteet elokuvayhtiö Warner Brothersia vastaan, kun viime vuonna Suomessa ensi-iltansa saaneessa Kauhea kankkunen -elokuvassa vilahti laukku, joka muistuttaa Louis Vuittonin tuotantoa. Tapaus ratkaistiin vihdoin oikeudessa.

Kiinalais-amerikkalaisen Diophy-brändin ruskea, ruudullinen käsilaukku muistutti Vuittonin edustajien mukaan niin paljon heidän ruutulaukkujaan, että elokuvayhtiötä vastaan nostettiin syyte. Noin 30 sekuntia kestävässä kohtauksessa näyttelijä puhuu ruudullisesta kantamuksestaan nimellä Lewis Vuitton.

Vuittonilta vedottiin oikeudenkäynnissä siihen, että katsojat saattoivat luulla kohtauksessa nähtyä laukkua heidän tuotannokseen. Kuuluisan laukkumerkin edustajat olivat myös pahoillaan elokuvassa kuullusta kommentista laukkua koskien.

Amerikkalaistuomari totesi oikeudenkäynnissä, ettei rikosta ollut tapahtunut, vaikka Vuittonin luomuksia muistuttanut laukku vilahtikin elokuvassa.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock

Lähde: news.com.au

Lue myös:

    Uusimmat