Lopen murhista syytetyt mielentilatutkimukseen

Kolmatta päivää jatkuneessa Heinon pariskunnan murhaoikeudenkäynnissä kuultiin tänään surmatöiden pääsuunnittelijaksi epäiltyä 18-vuotiasta espoolaispoikaa. Kaikki syytetyt määrättiin mielentilatutkimukseen.

Heinojen surmista epäillyt oikeudessa 21.11.2001.

Riihimäen käräjäoikeus määrää kaikki neljä nuorta Heinojen murhista syytettyä mielentilatutkimukseen.

- Näin tehdään, vaikka mikään ei päältäpäin viittaa mielentilatutkimuksen tarpeellisuuteen, puheenjohtaja Heikki Nousiainen sanoi.

Oikeus perusteli ratkaisua epäiltyjen nuorella iällä ja tekojen vakavuudella.

Mielentilatutkimusta olivat vaatineet syytetyt itse, Espoon sosiaalivirasto ja uhrien omaisten asianajaja Heikki Lampela. Myöskään syyttäjä Matti Nissinen ei vastustanut pyyntöä.

Neljää espoolaisnuorta syytetään elokuisesta Martti ja Elise Heinon kaksoismurhasta. Heidät ammuttiin Lopella kesämökillä illansuussa 24.8. Motiivi oli syytteen mukaan ilmeisesti ryöstömurha. Kolme nuorta on myöntänyt teon. Joukon vanhin kiistää osallisuutensa.

18-vuotias kiistää yhä


Oikeussalissa kuultiin tänään päätekijäksi epäiltyä 18-vuotiasta. Syyttäjän mukaan hän johdatteli nuoremmat tekoon. 18-vuotias kiisti syyllisyytensä edelleen, vaikka muut syytetyt ovat kertoneet hänen osuudestaan.

18-vuotias esiintyi salissa itsevarmasti ja ylimielisesti. Oikeuden puheenjohtaja kehoittikin välillä 18-vuotiasta karsimaan turhaa ylimielisyyttä. Vaikeisiin kysymyksiin 18-vuotias jätti vastaamatta tai esitti vastakysymyksen. Hän sanoi myös keskusrikospoliisin kirjanneen kuulustelukertomuksen väärin.

18-vuotias sanoi muiden suunnitelleen Heinojen kiristämistä, jossa hän ei halunnut olla mukana. Silti hän oli ollut hankkimassa ruumiiden upotuksessa käytettyjä jääkiekkokasseja, hakemassa surma-asetta, järjestänyt Heinot paikalle ja vienyt teot toteuttaneet nuoret mökille. Hän oli myös upottamassa ruumiita Suvisaariston edustalle.

Surmahetkellä 18-vuotias ei ollut Lopella. Ruumiiden upotusretkellä hän hyppäsi veneestä pois uimaan, kun luuli poliisiveneen yllättävän heidät. Kun kaksi muuta kävi etsimässä varastettavaa Heinojen asunnolla, 18-vuotias odotti ulkona.

Kun 18-vuotiaalta kysyttiin, miksi muut olisivat turhaan nimenneen hänet jutun suunnittelijaksi, 18-vuotias sanoi ensin, että se on hyvä kysymys. Lisäkysymykseen hän täsmensi, että taustalla oli pikkuriitoja autosta ja tyttöystävästä.

Hän kiisti, että hän olisi nostattanut kaverinsa Heinoja vastaan.

-Ei minulla ollut mitään Martti Heinoa vastaan, 18-vuotias sanoi, vaikka oli hetkeä aiemmin väittänyt Martti Heinon uhanneen hänen vanhempiensa henkeä.

Tästä uhkauksesta ei ole muita todisteita kuin 18-vuotiaan sana.

Syyttäjä kysyi myös 18-vuotiaan rahavaroista.

-Minulla on ollut rahaa siihen, mitä tarvitsin, syytetty vastasi.

18-vuotiaan mukaan rahaa oli ollut niin paljon, että hän oli lainannut Martti Heinolle kesäkuussa 60000 markkaa. Myöskään tästä ei ole muita todisteita kuin 18-vuotiaan sana.

Syyttäjän mukaan 18-vuotias oli ollut rahapulassa.

Syytettyjen ystävä: "Kavereilla oli salaisuus"


Lopen murhista syytettyjen nuorten ystävän mukaan kavereilla oli murhaa edeltävällä viikolla jokin salaisuus.

-He olivat paljon nelistään ja juttelivat. Huomasin, että minulta salattiin jotain, 18-vuotias nuori kertoi oikeussalissa.

-Kun kysyin mistä on kyse, he puhuivat jostain ongelmista.

18-vuotias oli neljän syytetyn hyvä ystävä. Hän oli tehnyt myös kännykkäkauppaa. Aivan jutun alkuvaiheessa myös häntä epäiltiin teoista soittotietojen takia. Pian poliisille selvisi, että hänellä ei ole tekemistä henkirikosten kanssa.

Surmat tehtiin todistajana kuulluun pojan sukulaisen mökiltä. Häneltä oli saatu tieto, että mökki Lopella oli viikonloppuna tyhjänä. Mökistä oli kysynyt 18-vuotias päätekijäksi epäilty.

-Sain murhien jälkeisenä sunnuntaina kuulla, että jotain on tapahtunut. Tuntui siltä, että on parempi etten kysele mitään.

Todistajat kertoivat rahapulasta


Syytettyjen ystävän lisäksi oikeudessa kuultiin kahta todistajaa, jotka kertoivat 18-vuotiaan rahapulasta ja Heinojen runsaista rahavaroista.

Syyttäjä Matti Nissinen oli kutsunut todistajia, joiden avulla 18-vuotiaan motiivia tekoon selviteltiin. Teemoina olivat lähinnä 18-vuotiaan rahapula ja Martti Heinon runsaat rahavarat.

Frederikin avovaimo kertoi rahoista


18-vuotiaan motiivia tekoon selviteltiin todistajan, laulaja Frederikin avovaimon avulla. Frederikin tytär oli elokuussa 18-vuotiaan syytetyn tyttöystävä. Tytöllä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä rikosten kanssa, vaikka hän myös hankki Martti Heinolle tarjouspuhelimia.

Syyttäjä kysyi avovaimolta 18-vuotiaan raha-asioista.

-Hänellä ei ollut juurikaan rahaa, nainen sanoi.

18-vuotias on väittänyt päinvastaista - hänen mukaansa Martti Heino oli lainannut häneltä 60 000 markkaa rahaa.

-Heinoilla ei ollut tarvetta lainata rahaa. Heillä oli sitä satojatuhansia, kertoi todistaja.

Näin vaikka Martti Heinolla oli suuret ulosottovelat.

Toinen oikeudessa kuultu todistaja kertoi Heinojen eläneen ulosottoveloista huolimatta normaalia elämää, eikä heidän tarvinnut lainailla rahaa.

Tennisystävä kertoi myös Martti Heinon kuvanneen nuoria epärehellisiksi. Heinojen ystävän mukaan Lopen mökille oli kutsuttu molemmat Heinot.

Todistajien lausumat tukivat syyttäjän teoriaa siitä, että 18-vuotias joko halusi eroon velkojastaan, Martti Heinosta, tai himoitsi hänen rahojaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat