Long Play: Fortumin Fennovoima-suunnitelmia piiloteltiin ministeriltä

Sähköyhtiö Fortumin aikeita ostaa Fennovoiman osakkeita piiloteltiin valtion omistajaohjauksesta vastaavalta ministeriltä Pekka Haavistolta (vihr.).

Verkkojulkaisu Long Playn mukaan Fortumin johto vakuutti Haavistolle vielä viime vuoden elokuussa, ettei yhtiö sijoittaisi Fennovoimaan.

Samaan aikaan Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula neuvotteli Long Playn mukaan kuitenkin jo elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) kanssa Fennovoima-osakkuudesta. Myös pääministeri Alexander Stubb (kok.) ja valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) tiesivät Fortumin aikeista.  

Haavisto kertoo Long Playlle, että Vapaavuori tai muut neuvotteluihin vihityt ministerit eivät olleet tuoneet asiaa hänen ministerikaudellaan esiin valtioneuvoston istunnoissa, ministerivaliokunnassa tai omistajaohjausosaston työssä.  

Fortum kertoi aikeistaan sijoittaa Fennovoimaan viime joulukuussa vihreiden jo erottua hallituksesta. Haavisto kuuli suunnitelmasta median kautta.  

Haavisto sanoo toivoneensa ministerikaudellaan, että Fortumin voitot sijoitettaisiin suomalaishankkeisiin tai uusiutuvaan energiaan ulkomailla.  

– Tulot oli tarkoitus suunnata yhdistettyyn sähkön ja lämmön tuotantoon kotimaassa, mahdollisesti kilpailuun Ranskan vesivoimaloista sekä aurinkoenergiahankkeisiin muun muassa Intiassa.  


  

Lue myös:

    Uusimmat