Loma-autoilija, suunnittele reitti ohi tietöiden

Maanteiden päällysteitä uusitaan tänä kesänä noin 2200 kilometriä. Tietöitä on hiukan viime kesäistä vähemmän. Liikenneviraston mukaan mukaan huonokuntoisten teiden määrä kasvaa, mutta korjausraha ei lisäänny.

Kesä on täynnä pienempää tietyötä. Suurimmet rakennustyöt kuitenkin keskittyvät pääteille. Kaikkiaan tiestön huononevaa kuntoa paikataan tänä kesänä noin 140 000 000 eurolla.

Liikennevirastossa kesäliikenteen pullonkauloja seurataan tarkalla silmällä.

– Tänä kesänä varsinkin Etelä-Suomessa korostuvat siltatyömaat, joilla on alennettuja nopeusrajoituksia tai kaistajärjestelyjä, kertoo Sami Luoma, tieliikenteenohjauksen päällikkö Liikennevirastosta.

Tietyöt muodostavat liikenteen pullonkauloja muutenkin ruuhkaisina aikoina, kuten viikonloppujen ja juhannuksen meno- ja paluuliikenteessä. Hyvällä suunnittelulla voi välttää tietyösumppuun jumittumisen.

– Ruuhkien muodostuminen on kyllä hyvin ennustettavissa, ellei sitten satu onnettomuuksia, Luoma toteaa.

Ajankohtaiset tiedot tietöistä voi tarkistaa Liikenneviraston sivuilta.

Lue myös:

    Uusimmat