Lodger: Honeymoon Is Over

Lodger: Honeymoon Is Over
Lodger: Honeymoon Is Over
Julkaistu 20.11.2008 12:59

(Urbanited)

Lodger on mukava musiikkiorkesteri. Yhtyeen ydin muodostuu rockmuottiin mahtuvan musiikin ja vinksahtaneen havainnoinnin yhdistelmästä, joka osoittautuu parhaimmillaan tappavaksi cocktailiksi. Kun Teemu Merilä laulaa ”Strange dreams / about old women / Afraid to go to sleep / hate to wake up” (Chemicals), voi kukin kuvitella mielessään unien omituisen luonteen.

Lodgerin kolmas kokopitkä on hauska, ihan hyvä ja liiankin helppo. Musiikkivideoillaan mainetta niittäneen Lodgerin musiikki toimii paremmin liikkuvan kuvan kera kuin vain itsekseen. Monen tämänkin levyn kappaleen kohdalla voi helposti kuvitella mustan pallopään kuvaruutuun seikkailemaan paheellisen elämän keskellä. Esimerkiksi I Was Young I Needed the Money ja Problems with Fat kertovat kuvitusta kaipaavaa tarinaa.

Honeymoon Is Over alkaa punkahtavalla vajaan minuutin mittaisella rykäisyllä, jonka merkitys jää hieman epäselväksi. Requiem pyrkii kenties ottamaan luulot kuulijalta pois, mutta intron äkkipikaisuus ei muualla levyllä toistu. Kappaleet antavat yhtyeen rockata sielunsa kyllyydestä, mutteivät ihan onnistu vastaamaan sanoitusten oivalluksiin. Hidastelevampi So Long on oikeastaan ainoa, joka jää kokonaisuutena mieleen. Kappale sopii muutenkin loistavasti Lodgerille, sillä ei siinä mitään hyvästejä jätetä vaan kuollaan: ”Been dying so long”.

Teksti: Heini Strand

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki