LM: Suomen Yrittäjät vaatii minimipalkkoja lakiin – STTK tyrmää esityksen

8:43
Katso video: Saavatko johtajat liikaa palkkaa?

Suomessa pitäisi Suomen Yrittäjien mukaan selvittää, olisiko eri ammateista maksettavat minimipalkat syytä kirjata lakiin, kirjoittaa Lännen Media.

Lakiin kirjatut minimipalkat ovat käytössä useissa EU-maissa, mutta Suomessa vähimmäispalkat määritellään pääasiassa työehto- ja virkasopimuksissa.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo Lännen Median haastattelussa, että lakiin kirjattu minimipalkka voisi vähentää työehtosopimusten painoarvoa aavistuksen, mutta niihin jäisi silti sovittavaksi paljon asioita.

Minimipalkan alitse työpaikoilla ei kuitenkaan voisi sopia. Se toisi Pentikäisen mukaan vakautta ja raamia palkoista sopimiseen.

STTK tyrmää Pentikäisen puheet

Toimihenkilöjärjestö STTK tyrmää Pentikäisen puheet. Edunvalvonnan johtaja Katarina Murto sanoo, ettei minimipalkkaa tarvita lakiin, sillä työntekijöistä jo nyt noin 90 prosenttia on alakohtaisten sopimusten piirissä.

Lakiin kirjattu minimipalkka johtaisi Murron mukaan siihen, että palkat lähtisivät liukumaan alaspäin.

Hänen mukaansa minimipalkat on kirjattu lakiin maissa, joissa ei ole riittävää työehtosopimusturvaa.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja