LM: Kari Uoti selvittää, onko perussuomalaisten kunniaa loukattu mediassa

OTT Kari Uoti Hotelli Kämpissä Helsingissä maanantaina 1. marraskuuta 2010.
Kari Uoti Hotelli Kämpissä Helsingissä marraskuussa 2010.
Julkaistu 17.08.2015 15:51

MTV UUTISET

Lännen Median mukaan perussuomalaiset saattaa palkata juristi Kari Uotin selvittämään puolueesta kirjoitettujen juttujen lainmukaisuutta. Lännen median mukaan Uotin alustavan arvion mukaan osa uutisoinnista saattaa täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.

Kalevan mukaan perussuomalaiset on käynyt Uotin kanssa läpi puolueesta tehtyjä juttuja ja kirjoittelua sosiaalisessa mediassa. Puolue aikoo selvittää ovatko kaikki puolueeseen liittyneet kirjoituksen lainmukaisia.

Uoti tutustui perussuomalaisten keräämään aineistoon puoluekokouksessa Turussa reilu viikko sitten. 

Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen kertoo Lännen Medialle, että puolue kertoo ratkaisuistaan lähiviikkoina.

Kari Uoti tunnetaan veljensä Jussi Uotin kanssa 1980-luvun lopun taloussotkuista, joista Kari Uoti myös joutui vankilaan.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa