Video: Sipilän tiedonanto eduskunnan täysistunnosta – "Oppositio ottaa varmasti kaiken ilon irti"

Pääministeri Juha Sipilä on antanut eduskunnalle tiedonannon työelämän kiristyspaketista. 

Sipilän hallitus esittää yhteiskuntasopimuksen kaaduttua uusia keinoja talouskasvun edistämiseen ja tuottavuuden kasvattamiseen.

– Taloutemme tila on niin vakava, ettei aikaa jahkailuun ole. Toisaalta Suomella on edelleen kaikki mahdollisuudet selvittää haasteensa. Onnistuminen on omissa käsissämme, kunhan vain uskallamme uudistua rohkeasti, Sipilä korostaa.

Lisäjännitystä täysistuntoon tuo se, että hallitus muutti sunnuntai- ja ylityökorvausten leikkaamisen 30 prosentin lomarahaleikkauksiin. MTV Uutisten talouden ja politiikan toimituksen päällikkö Timo Haapala odottaa tämänpäiväisestä täysistunnosta värikästä:

– Ensimmäistä kertaa hallitusta on oikein kunnolla haukuttu, että valmistelu on ollut luokatonta. Oppositio ottaa varmasti kaiken ilon irti. 

Lue myös:

    Uusimmat