Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) piti tänään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa tilannekatsauksen rokotus- ja koronavirustilanteesta.
Tilaisuudessa kuultiin STM:n johtavaa asiantuntijaa Liisa-Maria Voipio-Pulkkia, projektipäällikkö Anna Katzia ja THL:n johtavaa asiantuntijaa Mia Kontiota. Kysymyksiin vastasivat lisäksi STM:n erityisasiantuntija Laura Järvelä ja strategiajohtaja Pasi Pohjola.
Kolmansia rokotteita annetaan yhä enemmän
Suomessa yli 12-vuotiaista on rokotettu 80,6 prosenttia. Tilastojen perusteella erityisesti nuorissa on paljon henkilöitä, joilla on ensimmäinen rokotus muttei toista rokotusta
Yhteensä 154 629 henkilöä on saanut kolme rokoteannosta. Kolmansia rokotteita on annettu erityisesti vanhimmassa väestössä, minkä lisäksi niitä on annettu terveydenhuollon työntekijöille.
Mia Kontio kertoo tiedotustilaisuudessa, ettei 80 prosentin rokotekattavuus riitä koronaepidemian saamiseksi hallintaan.
Lue myös: Koronatartuntojen viikkomäärässä valtaisa ero 5-14-vuotiaiden ja muiden ikäryhmien välillä – katso taulukko
14 prosenttia rokottamattomia, mutta he ovat 70 sairaalapotilaista
Viikon 45 lopussa erikoissairaanhoidossa oli yhteensä 147 potilasta, joista 110 oli hoidossa vuodeosastoilla ja 37 teho-osastoilla. Tiedotteen mukaan rokottamattomat ovat päätyneet erikoissairaanhoitoon elo–lokakuun aikana 19 kertaa todennäköisemmin ja tehohoitoon 33 kertaa rokotettuja todennäköisemmin.
Rokottamattomia on vain 14 prosenttia tarkastellusta väestöstä, mutta heidän osuutensa sairaalahoitoa vaativista on 70 prosenttia.
Rokottamattoman riski joutua sairaalahoitoon alkaa kasvaa huomattavasti noin 40–50 ikävuoden jälkeen.
