Litmanen ei edelleenkään hiisku uransa jatkosta

Lehtikuva
Julkaistu 08.09.2012 18:24

Mika Sinisalo

Jari Litmanen esiintyi kenties viimeistä kertaa Suomi-paidassa Palloliiton Respect-ottelussa. Tutun taidokkaasti esiintynyt Kuningas ei jäähyväisottelusta huolimatta puhunut jäähyväisistä.

Jari Litmanen oli kiistatta illan suurin tähti entisten maajoukkuepelaajien asteltua viimeistä kertaa Olympiastadionin nurmelle.

- Respect-ottelu oli lähtökohtaisesti hyvä idea ja itselläkin oli tapahtumalle oli kova odotukset. Kiva tapahtumahan siitä saatiin aikaan ja yleisöäkin oli kohtalaisesti. Tunnelma oli miellyttävä ja pelaajat olivat mielissään, Litti puheli ottelun päätyttyä.

- Tunteikastahan se oli Olympiastadikalla pelata. Täällä on koettu paljon – niin positiivisia kuin katkeriakin pelejä.

Kuninkaan uran jatko kiinnosti luonnollisesti jälleen monia. Tänä vuonna menoa on haitannut sitkeä polvivamma, jota hän siis edelleen kuntouttaa.

- Ihan hyvin jalka liikkui – ei ainakaan painanut edellinen peli jaloissa, Litmanen vitsaili.

- Polven kuntoutusta on tehty nyt pidemmän kaavan kautta ja siinä samassa on treenattu, joten kunto on ihan hyvä. Ei tässä mitään päätöksiä uran suhteen ole tehty. Sarjaa ei tosin kovin paljoa ole enää jäljellä, maestro totesi.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo