Lintilä: Mediamaksu erittäin perusteltu

Tv-maksutyöryhmän puheenjohtajan Mika Lintilän mukaan ihmiset, joilla ei ole mediapäätteitä, ovat todella harvassa. Lintilä muistutti MTV:n uutisten haastattelussa, että televisiolla on viellä paljonkin tulevaisuutta mediavälineenä mobiililaitteiden puristuksesta huolimatta.

Kaikilla ei ole kotona televisiota, mutta tietokone tai kunnon mobiilikännykkä löytyy. Lintilä kuittaa kysymyksen mediamaksun epäoikeudenmukaisuudesta sanomalla, että tietokonepäätteillä katsotaan televisiota kohta enemmän kuin perinteisellä vastaanottimella.

Ylen rahoittamisen suoraan valtion budjetista Lintilä tyrmää.

- Budjettirahoituksessa on aina ongelmia. Sitäpaitsi länsimaissa budjettirahoitus on todella harvinaista. Myös 450 miljoonaa on paljon rahaa valtion budjetissa, Lintilä muistuttaa.

Maksu peritään jatkossa automaattisesti myös niiltä yrityksiltä, joiden vuosittainen liikevaihto ylittää 400 000 euroa. Yritykset ovat joutuneet aiemminkin maksumiehiksi. Lintilän mukaan työryhmän ehdotuksessa haettiin nyt selvä raja sille , että ihan pienimmät yritykset eivät ole mukana. Yritysten mediamaksu on kolminkertainen kotitalouksiin verrattuna.

- Tällainen raha ei varmasti ole yrityksille kynnyskysymys.

Maksu on siis tasaveroinen yrittyksille koosta riippumatta. Lintilä sanoo, että näin on yksityisten ihmistenkin kanssa.

- Pihtiputaan mummo todella maksaa saman kuin sipoolainen miljonääri.

"Alihinnoittelu ei mahdollista"

Työryhmä pohti myös Yleisradion julkisen palvelun rajoja, joiden vetämisen se jättää kuitenkin pitkälti hallintoneuvoston tehtäväksi tapauskohtaisesti. Työryhmä esittää hallintoneuvoston aseman vahvistamista selvästi nykyisestä.

Julkisen palvelun määritelmään tehtiin vain pari muutosta. Mietinnössä todetaan kuitenkin, ettei Yleisradio voi harjoittaa alihinnoiteltua julkisen palvelun ulkopuolista uutistoimintaa.

-Yleisradio ei voi olla markkinoilla alihinnoittelemassa tai käyttää ristikkäistukia väärin sillä tavalla, että ne ei ole Yleisradion julkisen palvelun tehtävän mukaisia, Lintilä sanoi.

Katso Matti Maunun juttu (Kymmenen uutiset 23.4.2009)

Katso kansanedustaja Mika Lintilän haastattelu (Seitsemän uutiset 23.4.2009)

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat