Linnanmäen maisemajuna jumittui avajaispäivänä

Helsingissä Linnanmäen huvipuiston avajaispäivään saatiin jännitystä, kun maisemajuna jumittui noin 30 ihmistä kyydissään.

Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikkösen mukaan noin kymmenen kyydissä olleista oli lapsia.  

Juna jumittui hankalaan paikkaan Hurjakuru-nimisen laitteen vesiputouksen yläpuolelle ja ihmiset joutuivat istumaan siellä noin tunnin. 

Pelastuslaitos sai hälytyksen tapauksesta hieman ennen yhtä iltapäivällä.

– Junaa yritettiin ensin työntää toisella junalla, mutta se ei onnistunut. Sitten sitä alettiin käsin vinssaamaan taaksepäin, ja se saatiin siirrettyä Rinkeli-laitteen edessä olevalle aukiolle. Siinä sitä pystyttiin vasta tyhjentämään.

Junassa olleille vietiin Räikkösen mukaan välillä vilttejä, koska heillä oli kylmä. Tunnelma oli hänen mukaansa koko ajan rauhallinen eikä kenelläkään ollut hätää.

Maisemajuna on pois käytöstä ainakin loppupäivän, kun jumittumisen syytä selvitellään, Räikkönen sanoi.

– Juna vain pysähtyi, emme vielä tiedä, minkä takia.

Jumiin jääneet saivat korvaukseksi rannekkeita ja herkkulahjakortteja. Linnanmäki viettää tänään kesäkauden avajaisia.


Lue myös:

    Uusimmat