Japanissa alettiin käydä torstaina oikeutta korealaisten historiallisesta kotiutusoperaatiosta, jossa yli 93 000 etnistä korealaista muutti Japanista Pohjois-Koreaan paremman elämän perässä. Heistä viisi 2000-luvulla Pohjois-Koreasta pois loikannutta syyttää nyt maan hallintoa lupausten pettämisestä ja ihmisoikeusloukkauksista.
Tuomioistuin on kutsunut Pohjois-Korean itsevaltaisen johtajan Kim Jong-unin vastaamaan syytöksiin. Häntä ei tulla näkemään oikeussalissa, mutta oikeudenkäynti nostaa pinnalle hänen isoisänsä Kim Il-sungin aikaisen operaation, jonka taustalla olevista syistä ei ole edelleenkään täyttä varmuutta.
Yksi viidestä oikeutta hakevasta, Eiko Kawasaki, on jakanut tarinansa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchille. Hän muutti Japanista Pohjois-Koreaan vuonna 1960 vain 17-vuotiaana paremman tulevaisuuden perässä. Loikattuaan maasta vuonna 2003 Kawasaki hakee nyt oikeutta, koska joutui elämään 42 vuotta kommunistihallinnon sorron alla.
Kawasaki oli yksi Zainichi-nimellä kutsutuista korealaisvähemmistön edustajista, joille luvattiin pääsy sosialistiseen paratiisiin, mutta he päätyivätkin – ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin ilmaisua käyttäen – maanpäälliseen helvettiin.
Kantajat hakevat kukin 100 miljoonan jenin eli vajaan 900 000 dollarin korvauksia. Pohjois-Korea tuskin maksaa mitään, vaikka oikeus niin päättäisikin, kun se maaliskuussa antaa tuomionsa. Yksi kantajien tavoitteista on helpottaa heidän Pohjois-Koreaan jääneiden perheenjäsentensä tilannetta ja yhteydenpitoa heihin.
– Emme usko, että Pohjois-Korea hyväksyy päätöstä tai maksaa korvauksia, mutta toivomme että Japanin hallitus voisi neuvotella Pohjois-Korean kanssa, kantajien lakimies totesi ennen oikeudenkäyntiä.
Taustalla Korean miehitys
Japaniin syntyi korealaisvähemmistö vuosina 1910–1945, kun Japani miehitti Korean ja teki siitä siirtomaansa. Tuolloin Japaniin muutti satojatuhansia korealaisia, minkä lisäksi Japani toi Koreasta ihmisiä pakkotyöhön toisen maailmansodan aikana. Enimmillään Japanissa asui eri arvioiden mukaan yli kaksi miljoonaa korealaista.
Miehitys päättyi, kun Japani oli antautunut liittoutuneille elokuussa 1945. Sen jälkeen suurin osa korealaisista palasi, mutta sadattuhannet jäivät. Sittemmin Korea jaettiin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välillä. Neuvostoliiton tukemasta alueesta tuli Pohjois-Korea ja Yhdysvaltain tukemasta Etelä-Korea vuonna 1948.
Sodan jälkeen maahan jääneiden korealaisten siirtomaa-ajan aikaiset kansalaisuudet lakkautettiin, ja heistä tuli käytännössä ei minkään maan kansalaisia, sillä Japani ei aluksi tunnustanut Pohjois-, saati Etelä-Koreaa. Esimerkiksi vertaisarvioidussa Diaspora without Homeland: Being Korean in Japan -kirjassa kuvataan, miten köyhyys, työttömyys ja huoli lasten tulevaisuudesta korealaisvähemmistössä loivat otollista maaperää kotiutusohjelmaksi kutsutulle operaatiolle. Pohjois-Korean syyksi aloittaa ohjelma vuonna 1959 on esitetty muun muassa halvan työvoiman tarvetta Korean sodan jälkeen, joskin Kim Il-sungin hallinnolla arvellaan olleen myös poliittisia motiiveja.
Kotiuttamisohjelmaa ajoi Japanissa Pohjois-Koreaa lähellä oleva sosialistinen korealaisten järjestö, joka maalasi kuvaa korealaisten kurjista oloista köyhässä Japanissa ja illuusiota Pohjois-Korean hyvistä oloista Japanin hallituksen ja median tuella. Myös Punainen Risti auttoi operaation toteuttamisessa.
Propagandalla mieliin iskostettu vaihtoehto paremmasta elämästä oli monelle syrjityn vähemmistön edustajalle houkutteleva vaihtoehto.
Neuvostoliittolaisella laivalla luvattuun maahan
Kawasakin perhe nielaisi syötin paratiisista ja alkoi suunnitella lähtöä luvattuun onnelaan. Innokkaasti lähtöön suhtautuva Kawasaki sai vanhemmiltaan luvan lähteä yksin edeltä, olihan tulijoille luvattu kaikki tarpeellinen valtion puolesta, hän kertoi South China Morning Postin haastattelussa. Niinpä Kawasaki hyppäsi yhteen neuvostoliittolaisista laivoista, joilla korealaisia vietiin Japanista luvattuun maahan.
Tutkimusten ja aikalaiskertomusten mukaan Pohjois-Korea lupasi tulijoille esimerkiksi töitä, ilmaista koulutusta, asunnon ja hyvän elämän. Vaikka suurin osa Japanissa asuvista oli kotoisin nykyisen Etelä-Korean alueelta, pohjoinen oli vastaanottavaisempi ja suositumpi vaihtoehto. Etelä-Koreaan palaaminen oli riski esimerkiksi siksi, että se suhtautui Japanista tulijoihin penseästi epäillen heitä kommunisteiksi.
Todellisuus pohjoisessa ei ollut maasta tihkuneen tiedustelutiedon ja myöhemmin maasta pois päässeiden muuttajien kertomusten mukaan sitä mitä luvattiin. Tulokkaat joutuivat tiukan valvonnan alle, valtio määräsi, mitä syödä, mitä saa sanoa ja missä tehdään töitä. Ruokaa säännösteltiin, ihmisiä pakotettiin vakoilemaan toisiaan ja valtion vastaisuudesta epäillyt lähetettiin työleireille tai tapettiin. Yhteydenpito Japaniin onnistui vain tiukan sensuurin alla.
Kawasakin epäilykset alkoivat herätä heti laivassa, kun japanilainen ruoka piti heittää yli laidan. Koulun asuntolassa ruoaksi oli pelkkää perunaa ja maissia ja sängyssä luteita. Kawasakin onnistui viestiä vanhemmilleen, etteivät he seuraisi perässä. Noin 42 vuotta myöhemmin koettuaan muun muassa 1990-luvun surullisenkuuluisan nälänhädän hänen onnistui ylittää Kiinan-vastainen raja jalan ja palata Japaniin. Hän hakee oikeutta, sillä osa elossa olevista "kotiutetuista" on edelleen Pohjois-Koreassa.
– Me haluamme kertoa maailmalle, että se mitä he sanoivat ja tekivät meille, oli väärin, hän perusteli South China Morning Postille.