Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja Pohjois-Korean Kim Jong-un tapasivat lauantaina Pohjois-Koreassa. Pohjois-Korea on jo lähettänyt tuhansia sotilaita ja aseita Venäjälle.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un kertoi venäläiselle "huippudiplomaatille" Pohjois-Korean olevan valmis tukemaan kaikkia Venäjän toimia Ukrainassa ”ehdoitta”, uutistoimisto Reuters kertoo.
Reuters ei kerro, kenestä diplomaatista on kyse.
– Kim Jong-un vahvisti, että Korean demokraattinen kansantasavalta on valmis tukemaan ja kannustamaan ehdoitta kaikkia Venäjän johdon toteuttamia toimenpiteitä Ukrainan kriisin perimmäisen syyn poistamiseksi, Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto KCNA kertoo Reutersin mukaan.
Lavrovilta kiitosta Venäjälle sijoitetuista joukoista
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov saapui aiemmin kolmipäiväiselle viikonlopun yli kestävälle vierailulle Pohjois-Koreaan, joka on toimittanut joukkoja ja aseita Venäjälle.
Lauantaina venäläisten tiedotusvälineiden mukaan Lavrov kuvaili maiden suhteita ”voittamattomaksi taistelevaksi veljeskunnaksi”, minkä lisäksi hän oli kiittänyt Venäjälle sijoitetuista joukoista.
Lavrov ja Jong-un tapasivat idässä sijaitsevassa rannikkokaupungissa Wonsanissa lauantaina, jossa he lupasivat toisilleen jatkaa yhteistyötä viime vuoden kumppanuussopimuksen mukaisesti.

