Liittovaltiomalli ei enää riitä Putinille?

Osavaltiomalli näyttää entistä epätodennäköisemmältä kompromissilta  Itä-Ukrainan kriisissä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin käytti viikonloppuna ensimmäistä kertaa käsitettä valtio puhuessaan Itä-Ukrainan tulevaisuudesta. Kremlin mukaan lausuntoa lainattiin väärin, mutta monet asiantuntijat ovat toista mieltä.

– Sanavalinta ei ollut sattuma, arvostetun ulkopolitiikkaa käsittelevän Russia in Global Affairs -lehden päätoimittaja Fjodor Lukjanov arvioi.

Venäjä on aikaisemmin tavoitellut alueelle osavaltiomaista asemaa, mutta Venäjän tukemien separatistien sotamenestyksen myötä ääni kellossa on Lukjanovin mukaan alkanut muuttua.

– Venäjän viesti Kiovalle on: Me ehdotimme osavaltiota, mutta te ette sitä halunneet. Nyt tarjous on muuttunut, Lukjanov tulkitsee Kremlin sanomaa.

Kremlin viesti kuulostaa ennestään tutulta. 1990-luvulla Moskova tuki separatistisia liikkeitä Moldovassa ja Georgiassa. Venäjä lähetti sotajoukkoja turvaamaan rauhaa alueilla, jotka olivat yksipuolisesti julistautuneet itsenäiseksi ja kävi 2008 lyhyen sodan Georgian kanssa sen jälkeen kun Georgia oli lähettänyt joukkojaan Etelä-Ossetiaan.

Toimet ovat saattaneet Moldovan ja Georgian epätasapainoon ja jossain määrin hidastaneet niiden integroitumista länteen.

Uusi Venäjä

Myös Ukrainan tapauksessa Venäjän tavoitteena on säilyttää vaikutusvaltansa.                 

– On selvää, että Venäjä haluaa paljon vaikutusvaltaa Ukrainan hallitukseen niin, ettei se valitsisi väärää polkua. Polkua, joka johtaisi lähemmäs länttä ja ennen kaikkea Natoa, tutkija Maria Lipman arvioi uutistoimisto AFP:lle. 

– Mahdollisen itsenäisen, Moskovasta riippuvaisen, valtion luominen Ukrainan sisälle auttaa Venäjää tässä tavoitteessa, Lipman jatkaa. 

Kreml on äskettäin ottanut käyttöön termin Uusi Venäjä puhuessaan Kaakkois-Ukrainasta.

– Kreml haluaa ennen kaikkea saada Ukrainan viranomaiset ymmärtämään, että Venäjä on aivan niiden vieressä. Ukraina ei voi muuttaa maantieteellistä asemaansa. Voit vihata Venäjää niin kuin vihaat pahinta vihollistasi, mutta et voi olla piittaamatta siitä, tutkija Sergei Mihejev selittää tilannetta.


Lue myös:

    Uusimmat