Liiketoimintakiellosta vapautunut kohuyrittäjä Kalle Keskinen suuntaa jälleen uuteen projektiin "En pysty elämään ilman painetta"

Kalle Keskinen luettelee tapaamiaan supertähtiä 1:10
Kalle Keskinen on tavannut paljon supertähtiä työnsä puolesta.

Lukuisten maailmantähtien Suomen-konsertteja järjestänyt promoottori Kalle Keskisen saama kolmevuotinen liiketoimintakielto on päättynyt viime kesänä ja mies palaa jälleen uusien tapahtumien puikkoihin.

Julkkispromoottoriksi tituleerattu Kalle Keskinen, 37, on jälleen yhtiönsä toimitusjohtaja kolmevuotisen liiketoimintakiellon päättymisen jälkeen.

Mies suuntaa intohimonsa pariin livetapahtumien järjestäjäksi. Keskisen mukaan viihdebusineksen alalta festivaalit ja musiikkikonsertit ovat kaikista riskialtteinta toimintaa, johon promoottori myöntää olevansa koukussa.

– Festivaali on vain viikonlopun auki vuodessa, jolloin saattaa sataa vettä ja mummoja taivaalta. Jos itse on koukussa tällaiseen festivaaliin ja riskiin, niin eihän sille mitään voi, Keskinen tuumii.

– En pysty elämään ilman painetta. Ainut mikä laittaa minut joka päivä liikkeelle on se, että olen jollakin lailla kusessa, mies jatkaa.

Uusin projekti on ensimmäistä kertaa ensi kesänä järjestettävä Raasepori festivaali, johon mies sijoitti yhtiönsä rahaa.

Keskinen odottaa festivaaleilta vuosien aikana menestystä.

– Totta kai meidän täytyy laittaa omaa rahaa tähän. Bändit ja markkinointi maksetaan firman rahasta ennakkoon. Toivon mukaan saadaan lipun myyntiä ja sponsoreita sen verran, niin saadaan menot katettua.

"Elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa"

Keskisen mukaan vuosien liiketoimintakielto ei ole vaikuttanut hänen suhteisiinsa yritysmaailmassa.

– Se ei ole vaikuttanut yhtään mihinkään. Elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa myös liiketoimintapuolella. Kaikki on hoidettu ja joka penni on maksettu korkoineen.

Keskinen tuomittiin Vaasan hovioikeudessa vuonna 2016 törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä velallisen petoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä veropetoksesta. Teot tapahtuivat vuosina 2009–2014.

– Meitä ei välttämättä kohdeltu oikein. Nyt katsotaan vaan eteenpäin. Mitään tahallista ei koskaan tehty. Oltiin nuoria poika, jotka vain painoivat eteenpäin kauhealla riskillä.

Raaseporin festivaalien esiintyjinä nähdään Europe, Lisa Ekdahl, Popeda, Michael Monroe, Arttu Wiskari, Ville Pusa, sekä paikallinen Billnäs Music Factory.

Lue myös:

    Uusimmat