Liikennevakuutus kallistuu

Pakolliset liikennevakuutukset kallistuvat tulevan vuoden alussa. Vapaaehtoisten autovakuutusten eli kaskojen hinnat säilynevät Turun Sanomien mukaan sen sijaan ennallaan.

Sampo aikoo korottaa liikennevakuutusmaksuja keskimäärin kymmenen prosenttia tammikuun alussa. Tapiola ei ole vielä kertonut, kuinka paljon yhtiön vakuutukset kallistuvat. Tapiola-yhtiöiden yksikön johtajan Heikki Huttusen mukaan suomalaisten vakuutusyhtiöiden tarvitsee korottaa liikennevakuutuksia 5-15 prosenttia.
Pohjola lupaa, ettei se korota vakuutusmaksujaan ainakaan vielä vuodenvaihteessa. Pohjolan liikennevakuutusmaksut kallistuivat kuusi prosenttia huhtikuussa.

Maksujen korotuksia vakuutusyhtiöt perustelevat muun muassa vakavien liikennevahinkojen lisääntymisellä. Kuluvana vuonna liikennevahinkojen määrä on lisääntynyt hieman. Vakavia onnettomuuksia on kuitenkin sattunut edellisvuotista huomattavasti enemmän.
Tammi-syyskuussa kuoli 335 ihmistä liikennevahingoissa. Viime vuonna uhreja oli vastaavana aikana 296.
Nykyään vakuutusyhtiöt laativat hinnastonsa vapaasti. Vielä muutama vuosi sitten sosiaali- ja terveysministeriö määräsi kaikille vakuutusyhtiöille yhteiset liikennevakuutusten hinnat.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat