Leiras myydään saksalaiselle Scheringille

Huhtamäen lääkeyksikkö Leiras Oy siirtyy saksalaiselle lääkekonserni Schering AG:lle tänään allekirjoitetulla sopimuksella. Kauppahinta on hieman päälle 1,4 miljardia markkaa. Yrityskauppa vaatii vielä Saksan kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Huhtamäki ilmoitti jo talvella etsivänsä ostajaa Leirakselle.

Lääketeollisuudesta luopuminen tuo Huhtamäelle noin miljardin markan myyntivoiton kuluvan vuoden aikana. Yhtiö keskittyy tästä lähtien elintarvikealalle eli Leafin makeisiin ja Polarcupin elintarvikepakkauksiin.

Kauppa ei koske Tampereella sijaitsevaa silmälääketuotantoa. Lisäksi muutkin Leiraksen käyttämät teollisuuskiinteistöt Suomessa jäävät Huhtamäen omistukseen, ja niistä on tehty pitkäaikainen vuokrasopimus. Leiras toimii Suomessa kolmella paikkakunnalla.

Leiraksen osuus Huhtamäen liikevaihdosta on ollut noin 11 prosenttia. Jo aiemmin tänä vuonna Huhtamäki myi tappioita tuottaneen amerikkalaisen keräilykorttibisneksen.

Schering on toimittanut Leiraksen käyttämät hormonit ja on yli 20 vuotta markkinoinut menestyksellisesti Leiraksen ehkäisykierukoita eri puolilla maailmaa. Schering AG:n liikevaihto oli vuonna 1995 noin 14 miljardia markkaa, ja se työllistää noin 19 000 henkeä.

Leiraksen liikevaihto oli viime vuonna 857 miljoonaa markkaa ja liikevoitto 135 miljoonaa markkaa. Sen osuus Huhtamäen liikevaihdosta on ollut noin 11 prosenttia. Yhtiöllä on 1 300 työntekijää, joista pääosa toimii Suomen kolmessa tehtaassa Turussa, Tampereella ja Tammisaaressa.

Leiraksen myynti jättää Suomeen yhden suuren suomalaisomisteisen lääketehtaan

Leiraksen siirtyminen saksalaisomistukseen jättää Suomeen yhden suuren suomalaisten omistaman lääkealan yrityksen eli Orionin. Viime vuonna sen osuus kotimaan lääkemarkkinoista oli hieman päälle 26 prosenttia.

Ulkomaisilla lääketehtailla oli markkinoista hieman vajaat 64 prosenttia. Loppu vajaat 10 prosenttia on ollut Leiraksella ja muilla pienemmillä kotimaisilla lääketehtailla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat