Leijonissakin nähty tuore Ruotsin mestari siirtyy Saksaan

Ilari Melart lentää suihkuun – ruma taklaus osuu vastustajaa päähän 2:05
Tämä taklaus toi Ilari Melartille viiden ottelun pelikiellon SHL:n pudotuspeleissä.

Växjö Lakersin paidassa Ruotsin mestaruuden voittanut Ilari Melart siirtyy Saksan DEL-liigaan. Melart ja Adler Mannheim ovat solmineet kahden vuoden sopimuksen.

Puolustaja siirtyy Saksaan kuuden Ruotsin SHL:ssä viettämänsä kauden jälkeen. Kuluva kausi huipentui mestaruuteen, kun Växjö kaatoi Röglen finaaleissa voitoin 4-1.

Melart pääsi finaalisarjaan mukaan vasta kolmannessa finaaliottelussa, sillä hän sai välierävaiheessa viiden ottelun pelikiellon päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Voit katsoa taklauksen pääkuvan videolta.

Kaikkiaan Melart pelasi pudotuspeleissä yhdeksässä ottelussa ja keräsi niissä tehot 1+2. Runkosarjan 38 ottelussa puolustaja kunnostautui maalintekijänä 12 osumallaan. Syöttöpisteitä kertyi kahdeksan.

Melart ponnisti SM-liigaan HIFK:ssa ja pelasi ennen Ruotsia myös AHL:ssä ja KHL:ssä. Kuuden Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen on uusien kokemusten aika, Melart sanoo Mannheimin julkaisemassa tiedotteessa.

– Olen puhunut Mannheimissa pelanneiden kavereiden kanssa, enkä ole kuullut ainoatakaan negatiivista sanaa organisaatiosta tai joukkueesta. Olen todella innoissani saksalaisesta jääkiekosta, DEL-liigasta, ja odotan kovasti uutta haastetta.

Saksalaisseuran ruotsalaismanageri Jan-Axel Alavaara sanoo Melartin tuovan Mannheimin puolustukseen fyysisyyttä.

– Hän ei arastele kaksinkamppailuissa, on jämäkkä ja hänellä on myös hyvä laukaus Hän on kunnianhimoinen pelaaja ja on kehittynyt tasaisesti muutaman viime vuoden aikana, minkä takia hän on noussut myös Suomen maajoukkueeseen.

Melart pelasi Suomen joukkueessa kevään 2013 MM-kilpailuissa ja on pelannut urallaan 42 maaottelua. Viimeksi mies puki Leijonat-paidan päälleen kaudella 2019–2020.

Lue myös:

    Uusimmat