Leijonat aloittaa MM-urakkansa Kanadaa vastaan perjantaina – Petteri Sihvonen pitää kovaa alkua ja haastajan roolia etuna: "Jukka Jalosen suurin suuruus pääsee oikeuksiinsa"

Petteri Sihvonen analysoi Leijonien tilannetta MM-kisojen kynnyksellä 5:39
Petteri Sihvonen ennakoi MM-kisoja ja avasi Leijonien joukkuetta.

Leijonat aloittaa urakkansa jääkiekon MM-kisoissa perjantaina Kanadaa vastaan. MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen uskoo, että kovien maiden kohtaaminen heti turnauksen alkumetreillä on Suomelle hyödyksi.

Leijonat kokoontui tiistaina mediatilaisuudessa, jonka jälkeen joukkue lähti kohti Slovakiaa. Heti turnauksen alussa vastaan asettuu kovia maita: Kanada, Slovakia ja Yhdysvallat.

Suomen neljän viikon leirityksestä on Sihvosen mukaan suuri hyöty.

– Pohjois-Amerikan joukkueet perinteisesti parantavat peliään turnauksen mittaan. Nyt Leijonat saa heti kärkeen kolme kovaa peliä, jotka ratkaisevat sijoitusta lohkossa. Se on ehdottomasti Suomen etu.

Leijonat kohtasi viimeisellä leiriviikolla Tshekin, Venäjän ja Ruotsin. Pohjois-Amerikan joukkueita vastaan ei puolestaan ole pelattu.

Sihvonen nostaa esille etenkin yhden merkittävän eron Suomen ja Kanadan välillä.

– Leijonien kaikki viisi pelaajaa ovat koko ajan kuvissa eli lähellä toisiaan. Kanadan pelaajat eivät mahdu siihen samaan kuvaan. Suomalaisten syötöt ovat lyhyitä. Kun Suomi menettää kiekon, siinä ollaan kimpassa puolustamassa.

MAINOS

Jääkiekon MM-kisat C Morella!

Leijonien ensimmäiset ottelut:
Suomi-Kanada 10.5. klo 17.10 C More Sport 1/MTV3
Slovakia-Suomi 11.5. klo 21.10 C More Sport 1/MTV3
USA-Suomi 13.5. klo 17.10 C More Sport 1/MTV3

Kaikki ottelut suorana C Morella ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa!

Suomella on joukkueessaan ainoastaan kaksi NHL-statuksen pelaajaa: Juho Lammikko ja Henri Jokiharju. KHL-vahvistuksiakin on ainoastaan neljä. Materiaali kalpenee muun muassa Kanadan, Ruotsin ja Venäjän tähtisikermille.

Asiantuntija ei kuitenkaan ole huolissaan. 

– Minulla on luottavainen fiilis, aivan jotain muuta kuin joukkueen pelaajalista. Jukka Jalosen suurin suuruus eli joukkuepelin valmentaminen pääsee nyt oikeuksiinsa.

Katso Petteri Sihvosen mietteitä MM-kisoista ja joukkueen roolituksesta pääkuvan videolta!

Lue myös:

    Uusimmat