Mainos

Lehtimaja kuuli Teuria

Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja kuuli suullisesti Turun kihlakunnansyyttäjää Tommi Teuria tänään Nostokonepalvelun syyteharkintaa koskevassa asiassa. Seuraavaksi pyydetään selvitys valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäeltä.

Oikeusasiamiehen tutkinnan laajuus ja aikataulut ovat vielä avoinna. Lehtimaja ei voi tehdä asiassa uutta syyteharkintaa, vaan hän valvoo, että viranomaiset - mukaan lukien valtakunnansyyttäjä ja muut syyttäjäviranomaiset - noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa sekä kunnioittavat perus- ja ihmisoikeuksia.

Lehtimaja on saanut asiassa viisi tutkimuspyyntöä, joissa pyydetään oikeusasiamiestä mm. selvittämään, onko valtakunnansyyttäjänvirastosta vaikutettu tai yritetty vaikuttaa epäasiallisella tavalla kihlakunnansyyttäjän syyteharkintaan. Toisaalta on kysytty, onko kihlakunnansyyttäjä menetellyt virkavelvollisuutensa vastaisesti jättäessään syytteen nostamatta, vaikka näyttö olisi hänen mielestään ollut riittävä.

Myös turkulainen Nostokonepalvelu Oy on ilmoittanut, että se kantelee yhtiön johtohenkilöitä koskevan ratkaisun "herjaavista" perusteluista.

Oikeuskansleri Paavo Nikulalle puolestaan on saanut kaksi kantelua. Lainvalvojat päättivät keskiviikkona, että tapauksen tutkii Lehtimaja ja Nikulan saamat kantelut siirretään oikeusasiamiehen tutkittaviksi.

Teuri päätti huhtikuun lopussa, ettei hän nosta syytteitä Nostokonepalvelun veropetosjutussa. Viime maanantaina hän kertoi tv-ohjelmassa, ettei päätös vastannut hänen omaa käsitystään vaan että hän oli päätynyt ratkaisuun valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäen puututtua asiaan.

Kuusimäki on myöntänyt keskustelleensa asiasta Teurin kanssa, mutta kiistänyt puuttuneensa tämän itsenäiseen syyteharkintavaltaan.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.