Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi on päässyt pois tehohoidosta, mutta jää edelleen sairaalahoitoon. Asiasta kertoi sunnuntaina italialainen Corriere della Sera -lehti.
Berlusconi siirrettiin sunnuntaina "normaaliin hoitoyksikköön", lehti kertoi vedoten ex-pääministerin perhettä lähellä oleviin lähteisiin.
86-vuotias Berlusconi sairastaa leukemiaa ja kärsii keuhkotulehduksesta.
Berlusconia on hoidettu San Raffaelen sairaalassa Milanossa huhtikuun 5. päivästä alkaen. Viime torstaina lääkärit kertoivat hänen kuntonsa kohentuneen tasaisesti.
Ex-pääministeri on edelleen mukana politiikassa. Hän johtaa Forza Italia -puoluetta, joka kuuluu pääministeri Giorgia Melonin hallituskoalitioon. Berlusconi valittiin viime vuonna senaattoriksi.
Uusimmat
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:50
MM-kisoissa taas käynnissä älyttömät murskajaiset
-
18:48
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonilla jännityksen hetket käsillä – Itävalta kurittaa Norjaa
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
17:28
Saharin perhe palasi raunioituneeseen kotiinsa Gazassa – "He ovat unohtaneet mitä on olla lapsi"
-
17:12
Vesi nousee Lapin joissa: Yöllä jouduttiin pelastamaan ihmisiä ja aamulla auto
-
17:11
5-vuotias löi toista lasta puupalikalla päähän päiväkodissa – alkoi rikostutkinta, joka päättyi vanhempien tuomioon
-
17:05
Myrsky yllättää Italiassa – Ellen Jokikunnaksen kakkoskodin piha kärsii vaurioita
-
17:05
Hollywood-tähti Kate Hudson toteutti lapsuudenhaaveensa – vaihtoi alaa
-
Lataa lisää