Lehti: Huippuhiihtäjän lahjatontista riita

Aino-Kaisa Saarisen kunnalta saamaa tonttia vastustetaan. Asiasta uutisoi 7 päivää -lehti.

Hollolan kunta lahjoitti Saariselle tontin Liberecin MM-hiihtojen menestyksen johdosta. Tuomisina helmikuun MM-hiihdoista Saarisella oli kolme kultaa, joista yksi oli henkilökohtaiselta matkalta sekä yksi pronssimitali.

Saarinen haluaa 1 200 neliöisen tontin Salpakankaalta, jonka vierestä menisi hiihtolatu. Aluetta ei kuitenkaan ole kaavoitettu asuinkäyttöön. Lokakuun lopussa kunnan tekninen lautakunta päätti esittää tontin kaavoittamista. Asemakaavan muutoksesta on kuitenkin tullut jo kaksi kielteistä mielipidettä. Kaavoittamista ovat vastustaneet Saarisen tuleva lähinaapuri sekä paikallinen ympäristöyhdistys.

Virallisia valituksia asiasta ei ole voinut vielä tehdä, koska kaavamuutosta vasta valmistellaan.

Hollolan ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja Matti Laurila kertoo 7 päivää -lehdessä, että yhdistyksellä ei ole mitään Saarista vastaan. Puheenjohtaja kuitenkin kysyi, eikö tonttia voisi lohkoa muualta kuin kuntalaisten käyttöön tarkoitetulta virkistysalueelta.

Asemakaavamuutoksen huomautusaika päättyi 4. päivä joulukuuta. Asia menee lautakuntakäsittelyn jälkeen kunnanhallituksen- ja valtuuston päätettäviksi. Tonttipäätös saadaan mahdollisesti vasta ensi vuonna.

Saarinen on menestynyt hiihtäjistämme tällä kaudella parhaiten. Hän on tällä hetkellä hiihdon maailmancupissa toisella sijalla.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,tutustu.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat