Lebed perusti puolueen

Kenraali Aleksandr Lebed ilmoitti tänään perustavansa uuden puolueen. Lebedin uskotaan pyrkivän uuden puolueen avulla Venäjän presidentiksi.

Presidentti Boris Jeltsin erotti lokakuussa Lebedin, entisen laskuvarjojoukkojen kenraalin, Venäjän turvallisuusneuvoston sihteerin tehtävästä. Lebed oli ehtinyt hankkia laajalti tunnustusta Tshetshenian sodan lopettajana.

Uusi puolue on nimeltään Venäjän kansallis-tasavaltalainen puolue. Lebed arveli puolueen saavan tukea niin poliittisen oikeiston kuin vasemmistonkin riveistä.
-Haemme tukea pienen ja keskisuuren liike-elämän piiristä, yksityiseltä suurteollisuudelta, asevoimilta, sotilasteolliselta sektorilta ja älymystöltä, 46-vuotias Lebed julisti.

Lebed sai kolmanneksi eniten ääniä Venäjän presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella kesällä. Hän ei ole salaillut pyrkimystään päästä Jeltsinin seuraajaksi.

Lebedin mukaan presidentti Jeltsin on ohitusleikkauksesta huolimatta yhä sairas mies, jonka tulisi erota tehtävistään.
-Tiedän erittäin hyvin, että Boris Nikolajevitsh Jeltsin on hyvin sairas ihminen, Lebed sanoi Nezavisimaja Gazeta -lehdessä julkaistussa haastattelussa.

Hänen mukaansa presidentin avustajat hallitsevat Venäjää Jeltsinin selän takana.
(STT-Reuter-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat