James Murphyn luotsaama LCD Soundsystem on julkaissut vihdoinkin debyyttilevynsä. New Yorkin indie-piireissä bändi nousi puheenaiheeksi vuonna 2002 ilmestyneen Losing My Edge -singlen myötä. Biisi nostettiin monin paikoin vuoden kiinnostavimpien julkaisujen piiriin ja sen takia onkin erikoista, että LCD:n oma levy saapuu kauppoihin vasta nyt. Murphyn luotsaama DFA on kylläkin ehtinyt julkaista erinomaista musiikkia tänä aikana. Vuonna 2003 ilmestynyt The Rapturen Echoes on klassikko, joka nosti DFA:n aikoinaan yhdeksi New Yorkin kuumimmista levy-yhtiöistä.
Miten LCD Soundsystem onnistuu debyyttinsä kanssa? Tekijöiden paineet ovat varmasti olleet yhtä suuret kuin yleisön odotukset. Pääosin Murphy ja Tim Goldsworthy hoitavat leiviskänsä hyvin. LCD Soundsystemin elektroninen punk funk soi energisesti läpi levyn 16 biisin. Bändi luottaa yksinkertaisiin elementteihin ja hyvin tuotettuihin soundeihin, mikä tekee kokonaisuudesta tyylikkään.
LCD:n debyytin suurin miinus tulee siitä, että se kuulostaa välillä jopa epäilyttävän muodikkaalta ja genre-tietoiselta. On pakko kysyä, millaisen vastaanoton levy olisi saanut, jos se olisi julkaistu kaksi vuotta sitten. Nyt Worthyllä tuntuu olevan pakonomainen tarve todistaa, että hän on silti ”(not) losing my edge”. Välillä syntetisaattorit ja rumpukoneet paukkuvat turhan hiotusti. Levy kaipaisi enemmän pilkettä silmäkulmaan -henkeä, jotta siitä saisi paremman otteen.
Vaikka levy soi tyylillä, kaikki sen kappaleet eivät kanna. Mukana on kuitenkin riittävästi vahvoja, ja tyyliltään erilaisia, biisejä, jotta kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. LCD Soundsystem onkin mainio avaus levyvuodelle 2005. LCD Soundsystemin debyyttiä voi suositella senkin takia, että levyltä löytyvä bonus-cd sisältää kattavasti bändin vanhat hittijulkaisut Losing My Edgestä Yr City’s a Suckeriin. Ja jos yhtyettä ei aiemmin tunne, levyyn tutustumalla voi käyttää pari iltaa pähkäilemällä mikä olikaan muodikasta, mikä ei.
Levy-yhtiö: DFA/EMI
teksti: Tuomas Hellman