Lauri Marjamäki edelleen huippuvalmentajien palkkakunkku – Jokerien KHL-valmentaja repi lisää eroa Jukka Jaloseen

Lauri Marjamäki oli jälleen vuonna 2019 eniten tienaava suomalainen huippuvalmentaja. Jokerien KHL-joukkueen valmentajan tulot nousivat 343 565 euroon.

Vuonna 2018 Marjamäki ansaitsi Jokereissa 296 799 euroa, joten viime vuoteen hänen tulonsa nousivat lähes 47 000 eurolla. Vuonna 2018 Marjamäki valmensi keväällä miesten maajoukkuetta ja siirtyi syksyllä Jokereiden valmentajaksi.

Suomen miehet jääkiekon maailmanmestareiksi luotsanneen Jukka Jalosen tulot mestaruusvuonna 2019 olivat 287 640 euroa. Jalosen vuoden 2018 tulot olivat 261 532 euroa.

Vuonna 2018 Jalonen valmensi vielä keväällä Jokereita, mutta siirtyi syksyllä miesten maajoukkueen päävalmentajaksi.

Miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanervan nousee huippuvalmentajien listalle kolmanneksi. Hän tienasi viime vuonna 198 295 euroa, kun vuotta aiemmin "Riven" ansiotulot olivat 188 775 euroa. Pääomatuloja Kanervalle kertyi vuonna 2019 reilut 3 100 euroa.

Miesten koripallomaajoukkuetta valmentava Henrik Dettmannin ansiotulot olivat suunnilleen samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Kokenut valmentaja tienasi nyt 100 124 euroa. Vuonna 2019 hänen ansiotulonsa olivat 98 570 euroa.

Lentopallomaajoukkueen käskijänä toiminut Tuomas Sammelvuo maksoi Suomeen veroja vain 11 115 euron ansiotuloistaan. Sammelvuo siirtyi keväällä Venäjän maajoukkueen päävalmentajaksi.

Lue myös:

    Uusimmat