Lastenpsykiatriaan jopa vuoden jono

Lastenpsykiatrian hoitojonoja ei ole onnistuttu viime aikoina lyhentämään. Monin paikoin jonot ovat selkeästi kasvaneet, ja odotusaika hoitoon on venynyt jopa vuoden mittaiseksi.

Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen Tampereen yliopistosta pitää tilannetta aivan kohtuuttomana.
-Se on monella tavalla käsittämätöntä ja järjetöntä. Jos 10-vuotias lapsi jonottaa vuoden hoitoa, se merkitsee samaa kuin nelikymppinen mies jonottaisi neljä vuotta, Tamminen sanoo.

Viive on Tammisen mukaan kohtuuton myös sillä tavalla, että lastenpsykiatriassa pitäisi päästä nopeasti puuttumaan ongelmiin. Nopea hoidon aloitus tuo hyviä tuloksia lyhyilläkin hoidoilla. Nyt resurssit kuluvat epämielekkäästi. Myöhään aloitettu hoito vaatii pitkiä hoitojaksoja eikä niillä aina saavuteta nopean hoidon tuloksia.

Väestötutkimusten mukaan lapsilla esiintyy psyykkisiä ongelmia ja häiriöitä yhtä paljon kuin aikuisillakin. Noin 15 prosenttia lapsista kaipaisi jossakin vaiheessa ongelmien selvittelyä, tukea ja osa hoitoakin.

Tammisen mukaan hyviä hoitotuloksia saavutetaan alle kouluikäisten varhaisvuorovaikutuksen käsittelyssä sekä koulun aloittajien pulmien ratkomisessa.

Ahtisaaren työryhmä

Professori Tamminen puhui maanantaina lastenpsykiatrian 70-vuotisjuhlaseminaarissa Tampereella.

Tasavallan presidentin puoliso rouva Eeva Ahtisaari osallistui juhlaseminaariin. Eeva Ahtisaari on asettanut kolmihenkisen työryhmän pohtimaan suomalaisen lapsen hyvinvointia.

Työryhmään kuuluvat professori Tamminen Tampereelta, professori Lea Pulkkinen Jyväskylästä ja nuorisotoimenjohtaja Lasse Siurala Helsingistä.

Pirkanmaalla talohaaveita

Pirkanmaa on poikkeuksellisesti pystynyt lyhentämään lastenpsykiatrisen hoidon jonoja keskimääräistä lyhemmiksi, vaikka lastenpsykiatrian osasto on evakossa.

Osaston tiloissa Tampereen yliopistollisen sairaalan rivitaloissa havaittiin homevaurioita. Toiminta jaettiin tilapäisesti Itsenäisyydenkadulle ja Pitkäniemen sairaalaan.

Lastenpsykiatrian osaston suunnitelmiin kuuluu uuden toimitalon rakentaminen Tampereen yliopistollisen sairaalan alueelle. Samaan rakennukseen sijoittuu sairaalakoulu, jota pitkäaikaisesti sairaanhoidossa olevat lapset voivat käydä.

Rakennustyöt ajoittunevat vuosille 2003-2004, jos valtio pystyy osoittamaan maksuosuutensa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat