Larry Hagmanin tuntenut suomalaismies: Sain vielä viime viikolla viestin

Dallas-tähti Larry Hagmanin tuntenut Kim Kolehmainen on surun murtama ystävänsä poismenosta.

Legendaarisessa Dallas-sarjassa J.R Enwingin roolissa nähty Larry Hagman teki pitkän uran sarjassa. Harva suomalainen pääsee maailmantähtien läheisyyteen, mutta helsinkiläinen Kim Kolehmainen tutustui Dallas-tähteen niin hyvin, että Hagman kutsui hänet kyläilemään omaan kotiinsa.

– Muistan kiinnittäneeni huomiota sarjaan ollessani lukiossa vuoden 1998 tienoilla. Siitä lähtien kirjoitin hänelle fanikirjeitä ja jossain vaiheessa hän alkoi vastata kirjeisiini henkilökohtaisesti.

Lähes kymmenen vuoden päästä Kim sai myös Larryn puhelinnumeron.

– Soitin hänelle vuonna 2007, se oli mieletön kokemus. Ensimmäisen kerran tapasin Larryn henkilökohtaisesti vuonna 2009. Larry oli mahtava tyyppi, todella lämmin ja myötätuntoinen. Hän oli erittäin nöyrä isoksi tähdeksi, vaatimaton ja huumorintajuinen. Larry oli minulle kuin isä tai isoisä, Kim kertoo kyynelehtien.

Viime vuonna Kim kutsuttiin Hagmanin 80-vuotissyntymäpäiville Jenkkeihin. Kutsuvierastilaisuudessa oli noin 200 vierasta ja Kolehmainen juhli muiden Dallas-tähtien kanssa.

– Olin jo aiemmin ystävystynyt hyvin Larryn kanssa, mutta noiden juhlien jälkeen meistä tuli vielä läheisempiä. Viimeksi elokuussa soittelimme ja viestittelimme syksyn aikana. Luulin, että kaikki on hyvin, kun kuvaukset ovat käynnissä.

Syksyn aikana Kimin oli tarkoitus matkustaa vielä Amerikkaan seuraamaan Dallasin kuvauksia Larryn vieraana. Marraskuussa Kim kuitenkin huomasi, että Hagmania oli aiempaa vaikeampi saada kiinni.

– Larryn kuolema oli todella iso sokki. Vaikka olin tietoinen sairaudesta ja pelännyt pahinta, tuli kuolema yllätyksenä. Tämä vuosi on ollut raskas, mutta luulin hänen selättäneen syövän. Tämä on niin suuri menetys, etten pysty sitä sanoin kuvailemaan.

Kolehmainen kertoo pelänneensä pahinta, sillä vielä viime viikolla hän oli saanut Larryltä tekstiviestin, joka enteili pahaa.

– Huolestuin ja kysyin häneltä sairaudesta. En koskaan saanut siihen vastausta, hän ei varmasti halunnut huolestuttaa minua. Vielä viime yönä meinasin laittaa huolestuneena hänelle viestin, aivan kuin olisin aavistanut, että kaikki ei ole hyvin.

Hagman menehtyi perjantaina dallasilaisessa sairaalassa kurkkusyöpään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat