Perheeltä koskettavia sanoja Hagmanin viimeisistä hetkistä

Perjantaina kuolleen Dallas-näyttelijä Larry Hagmanin läheiset tiedottivat itse tähden kuolemasta.

Hagmanin perheen julkisuuteen antaman tiedotteen mukaan näyttelijä menehtyi perjantaina dallasilaisessa sairaalassa kurkkusyöpään. Perheen koskettava tiedote on julkaistu kokonaisuudessaan Hagmanin nettisivuilla.

– Larry sai työstää jälleen ikonista Dallas-rooliaan, mitä hän rakasti eniten, perhe kiittelee viitaten Dallas-sarjan uusiin jaksoihin.

Perhe kertoo näyttelijän menehtyneen läheisten ympäröimänä, sillä sukulaiset olivat kokoontuneet Dallasiin kiitospäiväksi. Kiitospäivää vietettiin Yhdysvalloissa torstaina. The Sun -lehden tietojen mukaan Dallas-sarjan tähdistä muun muassa Linda Gray ja Patrick Duffy olivat myös olleet Hagmanin kuolinvuoteen äärellä.

– Larry kuoli rauhallisesti rakkaiden ympäröimänä, aivan kuten hän oli toivonutkin, perhe kertoo.

Larryn läheiset toivovat kaikkien kunnioittavan heidän yksityisyyttään surullisena aikana.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat