Lapin villi yö: Revontulituristit ajoivat ojaan, nuoret ampuivat raketteja parvekkeelta ja riehujanainen haukkui kaikki
Lapin poliisi sai rauhoitella päihtyneitä, opastaa turisteja, irrottaa tappelijoita ja toppuutella ilotulitteita ampuneita nuoria perjantaiyön aikana.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että revontulia etsineet turistit päräyttivät autollaan ojaan Poikajärvellä. Poliisin mukaan turistit eivät olleet varautuneet pakkaseen ja olivat varsin kevyesti pukeutuneita. He pääsivät hetkeksi poliisiautoon lämmittelemään, kunnes heidän autonsa oli saatu pois ojasta.
Levottomampi meno oli Rantavitikalla, jossa poliisi saapui keskeyttämään usean henkilön tappelua piha-alueella. Poliisi otti kiinni useita henkilöitä.
Varhain lauantaiaamuna erään rovaniemeläisen kerrostalon parvekkeella alkoi paukkua. Poliisi tavoitti ilotulitteita ampuneet nuoret ja muistutti, ettei raketteja saa ampua lainkaan rakennusten sisällä tai parvekkeilta, eikä muutenkaan ennen uudenvuodenaaton iltakuutta.
Myös Keminmaalla poliisilla oli aamulla tehtävä, kun asunnossa riehunut nainen saateltiin rauhoittumaan Kemin poliisivankilaan. Poliisin mukaan nainen oli alkanut "riehua holtittomasti, rikkonut asunnon ikkunan ja haukkunut paikalla olijat".
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää