Lapin poliisi käräytti kaksi törkeää ylinopeutta ajanutta 17-vuotiasta – toinen nuorukaisista oli saanut ajoluvan vain kolme päivää aiemmin
Lapin poliisilaitoksen partiot valvoivat liikennettä Ylä-Lapin alueella perjantaista maanantaihin. Valvonnassa paljastui paljon erilaisia liikennerikkomuksia.
Partiot kirjoittivat yhteensä 112 sakkoa ja liikennevirhemaksua, kertoi poliisi tiedotteessa.
Kahta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Molemmissa tapauksissa kuljettajana oli 17-vuotias nuorukainen. Kumpikin on poliisin mukaan saanut ajokortin ikäpoikkeusluvalla.
Toinen ajoi 100 kilometrin nopeusrajoitusalueella 160 kilometriä tunnissa ja toinen 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella 142 kilometriä tunnissa.
Toinen nuorukainen oli saanut ajokortin kolme päivää ennen tapahtumaa. Toinen puolestaan oli saanut ajokortin vasta takaisin edellisen ajokiellon jälkeen.
Uusimmat
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
Lataa lisää