Länsimetron käyttöönotto etenee – HKL: Kaksi onnistunutta koeajopäivää takana, enää muutamia asioita kesken

Länsimetron käyttöönoton valmistelut ovat edenneet lupaavasti, kertoo metroliikennettä pyörittävä Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL.

Kaksi onnistuneeksi laskettavaa koeajopäivää on nyt saatu tehtyä ja teknisiltä järjestelmiltä vaadittava kahden viikon häiriöttömän koekäytön jakso on saatu päätökseen tänään.

– Esivaiheessa ei ole tullut esille merkittäviä puutteita järjestelmissä. Teknisten järjestelmien koekäyttö keskeytyi kerran kiinteistövalvontajärjestelmän vuoksi. Järjestelmässä ollut puute on nyt korjattu, kertoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.

Onnistuneita koeajopäiviä ennen matkustajaliikenteen aloitusta tarvitaan vähintään kolme.

Koeajoissa on kuitenkin todettu, että metrolle kaavailtu liikennöintiaikataulu on liian tiukka. Helsingin seudun liikenne (HSL) on laatinut uudet aikataulut ja niiden käyttöönotto on meneillään. Uusien aikataulujen toimivuutta testataan ensi viikon aikana.

– Meidän on saatava varmuus siitä, että metro pystyy liikennöimään suunniteltujen aikataulujen mukaisesti matkustajaliikenteessä, sanoo Lehmuskoski.

Länsimetrossa on lisäksi vielä joitakin keskeneräisyyksiä esimerkiksi sähköteknisissä töissä, luovutushuolloissa ja valvomojärjestelmissä, jotka pitää saada valmiiksi ennen kuin matkustajaliikenne aloitetaan.

Lue myös:

    Uusimmat