Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff väittää läimäisseensä Kimi Räikköstä Kansainvälisen autoliiton FIA:n gaalassa Pietarissa loppuvuodesta 2018.
Räikkönen oli tuolloin gaalassa sijoituttuaan Ferrarin väreissä formula ykkösten MM-sarjan kolmanneksi. Suomalaisella oli juhlissa vauhti päällä, ja sosiaalisessa mediassa levisi useita videoita ja kuvia silminnähden päihtyneestä Räikkösestä.
Lue myös: Jäätävää, Jäämies! Kimi Räikkönen kuittasi perjantain rajun juhlakunnon viileästi
Mercedes-kuski George Russell kiusoitteli viikon takaisessa ORF:n haastattelussa muutama vuosi sitten palkintogaalassa tapahtuneella tarinalla, jota hän ei kuitenkaan pystyisi kertomaan televisiossa.
Russellin tallipomo Wolff kuitenkin rohkeni.
– Pitäisikö minun kertoa Räikkönen-tarina Pietarista? Wolff tiedusteli Russellilta, joka antoi tälle suostumuksensa.
Wolff alkoi kertoa saksaksi tarinaa, jonka hän myönsi "hieman noloksi". Hän kertoi kasvaneensa melko kovissa oloissa, ja oppineensa jo varhaisessa iässä puolustamaan itseään, myös fyysisesti.
– Olimme FIA-gaalassa vuonna 2018. Eräs F1-kuski loukkasi Georgea siitä, kuinka tämä oli voittanut F1-mestaruuden. Joten minun piti läimäistä häntä. Siihen se päättyi, Wolff kertasi, viitaten alkusanojensa perusteella mitä ilmeisimmin Räikköseen.
Lue myös: Nyt tipahti herkkukommentti Valtteri Bottaksesta – Toto Wolff teki paljastuksen Viaplayllä
Wolff totesi, ettei hän siedä epäkunnioittavaa käytöstä niitä ihmisiä kohtaan, joille hän on lojaali.
– Annan tiimilleni ja perheelleni kaikkeni, ja jos tarve vaatii, puolustan heitä ja pidän heidät turvassa, itävaltalaispomo summasi.
Wolff, 53, on johtanut Mercedeksen F1-tallia vuodesta 2013 lähtien valtavalla menestyksellä. Maailmanmestari Räikkönen, 45, päätti F1-uransa 2021.