Laki mahdollistaisi jo Suomessakin: Anniskeluoikeudet vanhainkoteihin?
Ruotsissa yhä useampi vanhusten palvelukoti tarjoilee ruokaravintolassaan myös alkoholia. Asukkaat voivat tilata alkoholijuomia päivisin ruokailujen ja kahviaikojen yhteydessä - tai nauttia juomia iltaisin keskenään tai yhdessä omaisten kanssa.
Myös Suomessa laki mahdollistaa jo anniskelun palvelukodeissa ja vanhainkodeissa.
- Kyllä, ei tälle ole mitään estettä! Oma isoäitinikin on palvelukodissa, jonka ruokalan seinällä on hintatietojen joukossa kossu vissyllä, huomauttaa hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Hän suhtautuu jopa positiivisesti ajatukseen.
- Kyllähän ikäihmisillä pitää olla oikeus itsenäiseen elämään myös laitoksessa. Jos on tottunut nauttimaan yömyssyn illalla tai viinin ruuan kanssa, miksi niin ei voisi tehdä palvelukodissakin, sanoo Tuominen.
Myös vanhuspalvelulaki lähtee vanhusten itsemääräämisoikeudesta. Turhia rajoituksia ei saa olla, elämän tulee voida jatkua mahdollisimman normaalina loppuun saakka.
Anniskeluoikeuksia muutamissa kymmenissä palvelukodeissa
Anniskeluoikeuksien määrää suomalaisissa palvelukodissa ei tiedä kukaan. Valvira ei erikseen tilastoi palvelukotien anniskeluoikeuksia, mutta sieltä arvioidaan, että muutamassa kymmenessä palvelukodissa on anniskeluoikeudet.
- Mekin olemme asiaa joskus harkinneet, kun olemme käyneet vierailulla palvelukodissa, joissa anniskeluoikeudet on, kertoo Pietarsaaressa sijaitsevan Rauhalan palvelukodin johtaja Lisbeth Adler-Miettinen.
Asia on kuitenkin monipiippuinen myös asukkaiden näkökulmasta.
- Eihän siitä mitään tulisi, että täällä saisi ottaa! Sittenhään täällä olisi kaikki paikat täynnä juopuneita, arvelee Eira Kuoppala Rauhalan palvelukodista.
Saman kodin asukas Maisi Löija sen sijaan tervehtii riemulla ajatusta ravintolasta.
- Olisipa se hauskaa! Ja kyllä joskus maistuisi itsellekin! Saisi vähän lauleskella, juhlia on aivan liian vähän, moittii Löija.
Nykykäytännöt kirjavia
Viekä nykyisin alkoholi on osittain vaiettu asia vanhainkodeissa. Useimmiten asukkaat voivat pitää huoneissaan pulloja, jos he osaavat käyttää juomia kohtuudella. Jos ongelmia on, henkilökunta ottaa pullot haltuunsa ja "annostelee" asukkaalle tämän omasta pullosta.
- Näin meilläkin on tehty, jos asukkaalla on alkoholiongelma. Yleensä näistä asioista on päästy sopuun, kertoo Rauhalan johtaja Lisbeth Adler-Miettinen.
Hän kertoo, että joskus jopa talon puolesta tarjotaan lasillinen, jos on aihetta juhlaan.
Laitoksille alkoholin ottaminen ruokaloiden tarjontaan merkitsisi anniskelupassien hankkimista ja lupapaperirumbaa.
- Toisaalta ravintolat voisivat lisätä myyntiään palvelukodeissa, kun niissä voitaisiin pitää myös perhejuhlia ja aukiolo jatkuisi myös iltaan, sanoo hallitusneuvos Ismo Tuominen.
Suomessa palvelukotien anniskeluoikeudet lisääntynevät sitä mukaa, kun suurempiin vapauksiin tottunut ikäluokka valtaa asiakaspaikat. Vielä nyt pelätään järjestyshäiriöitä.
- Kyllä siitä tulisi tappeluita, jos täällä nyt olisi tarjoilua... Poliisit pitäisi ainakin ensi alkuun hommata paikalle, arvioi Rauhalan asukas Eira Kuoppala.
Uusimmat
-
23:28
Stoltenberg vierailee Bidenin luona ennen Vilnan kokousta – tasoittuuko Ruotsin tie Natoon?
-
23:10
Zelenskyi arvostelee Punaista Ristiä ja YK:ta avun puutteesta Ukrainan tulva-alueella
-
22:51
Showpainin legenda Iron Sheik on kuollut
-
22:47
Videokatsaus sotatilanteesta: Ukrainan joukot ovat siirtyneet puolustuksesta hyökkäykseen – MTV seuraa sotaa
-
22:43
Lionel Messi vahvisti itse uuden seuransa – "Halusin lähteä Euroopasta"
-
22:32
Raivostunut mies roiski bensaa naisen omakotitalon seinään ja yritti polttaa hengiltä – kytemään jäänyt palo leimahti liekkeihin
-
22:02
Maajussi-Sinanin sydäntä tavoitteleva Teija yllättyi valitsematta jääneiden puolisoehdokkaiden reaktioista: "Ottivat sen ehkä vähän huonosti"
-
21:49
Alakoululaispojat toimivat, kun muut uimarannalla eivät uskoneet hukkumaisillaan olevan naisen olleen vaarassa
-
21:32
Teinityttö pani lastenkodin säpäleiksi ja uhkasi viiltää ohjaajan kurkun auki astiansirpaleella – työntekijät pakenivat silmitöntä raivoa vessaan
-
21:31
Leijoniin murtautunut rymistelijälupaus solmi NHL-sopimuksen
-
21:07
Tälläistä on Kiinan kammottavilla vankileireillä – Suomessa vierailevat uiguuriaktivistit: sortotoimet tulisi määritellä kansanmurhaksi
-
21:00
Ensimmäinen pudotus! Hän joutui jättämään Love Island Suomi -villan – pudonnut sinkku kertoo, kenet näkee rakkauden saaren potentiaalisimpana parina
-
20:48
HJK raapi vihdoin voiton – Radulovic kiipesi maalipörssin kärkipaikalle
-
20:45
Nämä ovat Suomen kalleimmat ja edullisimmat mökkipaikkakunnat – kustannuksissa suuret erot!
-
20:42
Republikaaniehdokas Ron DeSantisin aborttipuheet saavat Donald Trumpinkin näyttämään liberaalilta – näin kulttuurisota leimuaa Yhdysvalloissa
-
20:36
Lontoon Heathrow'n turvamiehet lakkoilevat yli kuukauden – myöhästymiset, häiriöt ja peruutukset väistämättömiä
-
20:34
Ukraina vaatii YK:lta ja Punaiselta Ristiltä välitöntä apua Kahovkan tuhoalueelle
-
20:31
Yli 100 miljoonan siirtosumma! Real Madrid nappasi 19-vuotiaan superlupauksen
-
20:25
Liikennemäärä Itämerellä on kasvanut sodan takia – minkälaisiin yllätyksiin huviveneilijän kannattaa varautua vesillä?
-
20:20
Annimari Korte murtui kyyneliin Ylen haastattelussa – "Lähdetään nyt päivystykseen"
-
Lataa lisää