Laivamatka Pietariin ilman viisumia pian mahdollinen

Helsingistä saattaa päästä matkustamaan viisumitta laivalla Pietariin jo marraskuussa. Aikataulu on enää kiinni Venäjän duumasta säätämistä yksityiskohdista.

- Kyse on 72 tunnin viisumivapaudesta laivamatkustajille aikataulutetussa linjaliikenteessä, sanoo suomalaisen Stella Lines -varustamon hallituksen puheenjohtaja Kari Juvas.

Kolmen vuorokauden viisumivapaus koskee myös muita satamia kuin Pietaria. Duuman yksityiskohtien hiomiseen kuuluu juuri muun muassa näiden satamien nimeäminen.

- Pietarihan on tietysti tärkeä satama, mutta venäläisten täytyy oman maansa lakien mukaan päättää myös, mitkä muut mahdolliset satamat tulevat viisumivapauden piiriin, Juvas kertoo.

Kyse on siis aikataulutetusta matkustajaliikenteestä. Venäjälle suuntautuvassa risteilyliikenteessä viisumivapaus on jo ollutkin voimassa.

Pietarin kaupungin viranomaiset ovat aktiivisesti tehneet töitä viisumivapauden ulottamiseksi myös linjaliikenteessä matkustaviin.

-Pietarissa odotetaan, että sinne alkaa tulla muualtakin aikataulutettua linjaliikennettä kuin tämä meidän linjamme Helsingistä, Juvas huomauttaa.

Stella Lines -varustamo on kahdeksan vuotta toiminut suomalainen perheyritys. Pietarin reitillä liikennöi m/s Julia, johon mahtuu kaikkiaan parituhatta matkustajaa. Lisäksi aluksella kuljetetaan rahtia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat