Valokuvaaja Lauri Eriksson on kuvannut lähiösukupolven elämää nykysuomessa. Työn tulokset nähdään sekä näyttelynä että kirjana.
Suomi Pictures -katselmus avattiin tänään Taideteollisuusmuseossa Helsingissä. Myös kirja julkistettiin samassa tilaisuudessa. Erikssonin värivalokuvat kertovat lähiösukupolven Suomesta ja sen arkipäivän designista.
Kuvaaja on kiertänyt alueiden takapihoja, tutuksi ovat tulleet myös tuttujen ja tuntemattomien parvekkeet. Eriksson kuvaa kaupunkikulttuurin ihanteita kuten populaarikulttuurin ilmiöitä, musiikkia ja arkkitehtuuria.
Lähiösukupolvi ei myöskään vierasta luontoa ja maaseutua. Taideteollisuusmuseossa on esillä muotokuvia, esine -ja miljöökuvia.
Näyttely jatkuu siellä 16. joulukuuta asti. Tämän jälkeen katselmus lähtee kiertämään. Tokion Rockert Galleryssa se avataan maaliskuussa. Suomi Pictures -kirja julkaistaan Euroopassa kevään aikana.
(STT)
11:24