Lähes 90 kuollut lentoturmassa Thaimaan Phuketissa

Konessa oli kaikkiaan 130 ihmistä, joista puolet oli ilmeisesti ulkomaalaisia lomailijoita. Lentoturmakoneessa ei Suomen suurlähetystön Bangkokissa saamien epävirallisten tietojen mukaan ollut suomalaisia.

Thaimaalainen matkustajakone suistui päivällä tuhoisasti kiitoradalta ja syttyi tuleen Phuketin lomasaarella. Onnettomuudessa sai surmansa 88 ihmistä ja 42 loukkaantui. Kuolonuhrien määrä voi vielä lisääntyä, sillä viisi ihmistä loukkaantui vakavasti, kertoivat viranomaiset.

Suomalaisia ei epävirallisen tiedon mukaan ollut mukana koneessa.

Turma sattui, kun One-Two-Go-yhtiön Bangkokista lähtenyt kone suistui kiitoradalta laskeutuessaan huonossa säässä, törmäsi puihin, repesi kahtia ja syttyi liekkeihin.

Thaimaan ilmailulaitoksen edustajan mukaan kone oli saanut luvan keskeyttää laskeutumisensa viime hetkellä ja nousta uudelleen ilmaan. Kone ei kuitenkaan päässyt ylös, vaan se törmäsi kovassa vauhdissa kiitorataan, suistui sen ulkopuolelle ja repesi palasiksi.

- Onnettomuustutkintalautakunta tutkii koneen mustan laatikon sekä koneen ja lennonjohdon välisen keskustelun. Kun kone laskeutui, näkyvyys ei ollut hyvä, satoi kaatamalla ja tuuli kovaa. Mikään ei viittaa siihen, että koneella olisi ollut ongelmia moottorien kanssa, sanoi ilmailulaitoksen johtaja.

Koneessa runsaasti ulkomaalaisia turisteja

MD-80-merkkisessä onnettomuuskoneessa oli kaikkiaan 130 ihmistä, joista yli puolet oli ulkomaalaisia turisteja.

Ulkomaalaisten matkustajien joukossa oli mm. itävaltalaisia, brittejä, iranilaisia, italialaisia, hollantilaisia ja ruotsalaisia.

Onnettomuuden jälkeen viranomaiset sulkivat Phuketin lentokentän ja kaikki tämän illan lennot sinne peruutettiin.

Turmasta selvinnyt 25-vuotias ruotsalaismies kertoi, että lentäjä oli yrittänyt keskeyttää laskeutumisen ja nostaa koneen uudelleen ilmaan, kun laskeutumisessa oli ollut ongelmia. Yritys ei kuitenkaan onnistunut.

- Vain 20-30 ihmistä pääsi koneesta ulos. Monet olivat pahasti loukkaantuneita, ruotsalaismies kertoi.

Hän oli ystävänsä kanssa pelastautunut varauloskäynnin kautta.

Thaimaalaisen Nong Khaonualin mielestä kone oli laskeutunut liian kovaa.

- Kone oli laskeutumassa kovassa sateessa. Se laskeutui liian nopeasti. En ole koskaan nähnyt mitään tämänkaltaista. Se laskeutui todella nopeasti, kertoi Nong, joka selvisi onnettomuudesta vaimonsa kanssa.

Epävirallinen viranomaistieto: Turmakoneessa ei suomalaisia

Thaimaan lentoturmakoneessa ei Suomen suurlähetystön Bangkokissa saamien epävirallisten tietojen mukaan ollut suomalaisia. Koneen matkustajaluettelossa oli kuitenkin ruotsinkielisiä nimiä. Lähetystö saa varmuuden heidän kansallisuudestaan huomenna.

Konsuli Pirkko Kaikkonen oli onnettomuuden vuoksi yhteydessä ruotsalaiseen kollegaansa, joka tiesi kertoa, ettei koneen matkustajaluettelossa ollut suomalaisia nimiä.

Suomen Thaimaan-suurlähetystö ryhtyi Phuketin lentoturman jälkeen selvittämään, olisiko onnettomuuskoneessa ollut suomalaisia, ja oli yhteydessä muun muassa Ruotsin edustustoon.

- Omatoimimatkailijoita saattaa täällä olla Suomesta paljonkin, mutta tässä vaiheessa ei tiedetä, olisiko tällä lennolla ollut suomalaisia, Bangkokissa sijaitsevasta suurlähetystöstä lisättiin.

Matkanjärjestäjät eivät tee Suomesta kesäkaudella tilauslentoja Thaimaan Phuketiin, koska siellä on vielä monsuuniaika, kertoo Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Jukka Salama.

Salama pitää epätodennäköisenä, että onnettomuuskoneessa olisi ollut suomalaisia. Hänen mukaansa yksittäisiä suomalaisia kuitenkin liikkuu jonkin verran maassa omatoimimatkailijoina.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters-TT)

Lue myös:

    Uusimmat