Lähde: Turkkilaisjätit Huuhkajat-tähden perässä – päävalmentaja valmis myymään suomalaisen: "Se ei ole yksin minun päätökseni"

Skotlannin pääsarjassa pelaavan Rangersin suomalaistähti Glen Kamara on turkkilaisjättien Besiktasin ja Galatasarayn kiikarissa, uutisoi Daily Mail.

Brittilehden mukaan Besiktas ja Galatasaray ovat halukkaita hankkimaan Kamaran riveihinsä. Suomalaistaituri jäi päättyneellä kaudella vähälle vastuulle kesken kauden Rangersin päävalmentajaksi hypänneen Michael Bealen alaisuudessa.

Aikaisempina vuosina joukkueensa kiistattomien avainpelaajien joukkoon lukeutunut Kamara pelasi tällä kaudella vain 22 sarjaottelussa, kun aiempina vuosina liigaotteluita on kertynyt yli 30 kautta kohden.

Päävalmentaja Bealen viimeaikaiset kommentit ovat entisestään kiihdyttäneet keskusteluja Kamaran tulevaisuudesta. Bealen mukaan Rangers on valmis myymään suomalaisen, jos sopiva tarjous tulee eteen.

– Glenin osalta kaikki on mahdollista. Hän voi joko olla täällä pitkään tai sitten me luultavasti myymme hänet tänä kesänä, Rangersin päävalmentaja Michael Beale kertoi medialle viime viikolla.

– Minusta hänen on tutkailtava kilpailua pre-seasonilla ja pohdittava, tuleeko hän saamaan mielestään tarpeeksi peliaikaa. Se ei ole yksin minun päätökseni, Beale jatkaa.

Kamara pyöri siirtohuhuissa jo viime kesänä, kun hänet yhdistettiin vahvasti Ranskan pääsarjassa pelaavaan Niceen. Siirto ei kuitenkaan toteutunut.

Lue myös:

    Uusimmat