Lady Gagalle satuhäät Englannin maaseudulla?
The Sun raportoi, että Lady Gaga on astelemassa alttarille poikaystävänsä Luc Carlin kanssa Englannin maaseudun rauhassa.
Lady Gaga, oikealta nimeltään Stefani Germanotta, haluaa kuulemma naimisiin Englannissa. Huhujen mukaan kohutähti on kertonut ystävilleen, että aikoo solmia avioliiton poikaystävänsä Luc Carlin kanssa joulukuussa kesken maailmankiertueensa. Laulajatar aloittaa Monster Ball -kiertueensa Helsingissä 13. lokakuuta.
– Lady Gaga kertoi kaikille aikovansa mennä naimisiin. Hän laulaa satuhäät linnassa, roudari paljasti The Sun -lehdelle.
Gaga on paljastanut fanittavansa Englannin maaseutua, pubeja ja brittiruokaa. Laulaja haluaa myös saapua vihkitilaisuuteen perinteisesti hevosvaunuilla. Hänen arvelleen seuraavan idolinsa Madonnan jalanjälkiä. Vaalea supertähti avioitui ohjaaja Guy Ritchien kanssa Skibon linnassa Skotlannissa vuonna 2000.
Lady Gaga ja Luc Carl seurustelivat jo vuonna 2005, ennen kuin Gagasta tuli supertähti. He lämmittivät suhteensa vähän aikaan sitten, kun Carl lohdutti laulajaa tämän isoisän kuoleman jälkeen ja parista tuli erittäin läheinen.
Lady Gagan häistä on huhuttu paljon, nähtäväksi jää mikä pitää paikkansa. Lue myös:
MTV3 Helmi
Kuva: WireImage / AOP
Lähde: The Sun
Uusimmat
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
Lataa lisää