Avun maalaislääkäri Tapani Kiminkinen vastaa Studio55.fi-tv-lähetyksissä ja nettisivuilla katsojien kysymyksiin. Tällä kertaa Helmi halusi tietää, miten läheisen muistisairaan raivokohtauksien kanssa pärjää ja jaksaa. Alla Kiminkisen vastaus.
Valtaosa dementiapotilaista saa taudin edetessä käytöshäiriöitä. Pitää ymmärtää, ettei kyseessä ole enää sama ihminen kuin miehuuden/naiseuden päivinä. Sairaus tekee hänestä sairaan – palautumattomasti.
Kyseessä on omaisella pitkä luopumisen tie, jota voi joskus olla niin vaikea hyväksyä, että omia ahdistuksen tunteita puretaan hoitohenkilökuntaan erilaisina epäasiallisinakin valituksina.
Maallikot, omaiset ja joskus jopa muutamat käytännön elämässä potilaita hoitotilanteissa hoitamattomat geriatritkin tuomitsevat jyrkin sanankääntein käytöshäiriölääkkeiden käytön. Jokainen oikeasti dementiapotilaiden kanssa työtä tekevä tietää, että vastaan tulee tilanteita, jolloin potilaan itsensä ja/tai omaisten/hoitohenkilökunnan suojelemiseksi on pakko käyttää myös lääkitystä. Tarkoitan tässä muita kuin tavanomaisia ”muistilääkkeitä”, joilla niilläkin saadaan joskus apua käytöshäiriöihin.
Mistä tietää, milloin muistisairaan on parempi siirtyä avustettuun asumiseen?
Viimeistään silloin, kun uhkana on iltapäivälehden lööppi, jossa kerrotaan muistisairaan jäätymisestä lumiukoksi yöllä pakkasessa hortoiltuaan. Juuri tämän kirjoittamisen päivänä ystäväni tavoitti ikäihmisen etenemästä rollaattorilla kohti jyrkkiä portaita kuvitellulla matkallaan kohti lapsuudenkotiaan. Tässä tapauksessa säästyttiin niskojen katkeamiselta, ja potilas odottaa nyt turvallisesti hoivakotipaikkaa osastolla. Aina ei käy näin onnellisesti.