Kymmenettuhannet osoittaneet mieltä Brasiliassa Bolsonaron koronapolitiikkaa vastaan: "Hänellä ei ole tunteita"

"Tämä on kansanmurha!"– Kymmenettuhannet osoittavat mieltään Brasilian presidenttiä vastaan 2:19
"Tämä on kansanmurha!" – tältä Brasilian jättiprotesteissa on näyttänyt

"Bolsonaro on murhaaja, psykopaatti. Hänellä ei ole tunteita, kuten meillä muilla."

Kymmenettuhannet ihmiset ympäri Brasiliaa ovat osoittaneet mieltään maan presidentin Jair Bolsonaron koronaviruspandemian hoitoa vastaan. Viruksen seurauksena on maassa kuollut kohta jo puoli miljoonaa ihmistä, mikä on eniten Yhdysvaltojen jälkeen maailmassa.

Rio de Janeirossa noin 10 000 ihmistä marssi varhain sunnuntaina Suomen aikaa halki kaupungin syyttäen iskulauseissaan Bolsonaroa muun muassa joukkomurhaajaksi.

Bolsonaro on muun muassa vähätellyt koronavirusta, vastustanut koronasulkuja ja kasvomaskeja ja kehunut koronalääkkeitä, joiden tehosta ei ole näyttöä.

Brasilian koronarokotukset ovat lähteneet käyntiin hitaasti, ja rokotteista sekä muista tarvikkeista on koko ajan pulaa.

– Bolsonaro on murhaaja, psykopaatti. Hänellä ei ole tunteita, kuten meillä muilla. Hän ei pysty hahmottamaan aiheuttamaansa tuhoa, sanoi liikemies Omar Silveira.

Lue myös:

    Uusimmat