Vaatesuunnittelija Katri Niskanen valmisti tänä vuonna ennätyksellisen määrän asuja Linnan juhliin. He kaikki sonnustautuivat Niskasen luomuksiin!
Vaatesuunnittelija Katri Niskanen suunnitteli tänä vuonna Linnan juhliin yhteensä kymmenen asua. Yhdenneksitoista voidaan kuitenkin laskea juhlissa esiintyneen laulaja Marika Tuhkalan luomus! Kiireiset kolme viikkoa tiivistyivät upeaan itsenäisyyspäivään, joka Niskasella kului niin MTV3n haastattelussa kuin pukemassa juhlissa nähtyä Kaija Koota.
Niskanen kertoo, että kiireinen valmistautuminen aiheutti sen, että mieleen jäivät lähinnä omat puvut.
– Samu Haberin kumppanin Vivianne Raudseppin asu jäi erityisesti mieleen – kaikki oli täydellistä kavaljeeria myöten! Sanna Lauslahti oli myös super ihana. Tänä vuonna puvut olivat melko tasaisen hyviä: ei ollut floppeja, mutta ei myöskään montaa supernäyttävää. Laatu oli tasaista.
– Juhlissa oli todella paljon sinisiä asuja! En osannut yhtään odottaa sitä. Kovin isänmaallista, Niskanen pohtii.
Monessa äänestyksessä Linnan kuningattareksi nousseen Maria Ylipään asu oli Niskasen mielestä kaunis ja kantajalleen sopiva.
He näyttäytyivät juhlissa Niskasen asuissa:
1. Kansanedustaja Sanna Lauslahti
2. Naisten jalkapallomaajoukkueen kapteeni Maija Saari








