Yhdysvalloissa 32-vuotias mies on toipunut harvinaisesta kasvojensiirrosta, johon on kuulunut useita leikkauksia. Miehen toipumisesta kertoo Mayo Clinic -sairaala, joka toteutti vaativan leikkauksen.
Siirtokuva
Kasvojensiirtoon osallistui yhdeksän kirurgia ja kolmekymmentä hoitajaa ja muuta avustajaa. Kasvojen siirto kesti peräti 56 tuntia.

Nyt klinikka on julkaissut sivuillaan videon, jossa uudet kasvot saanut Andy Sandness kertoo leikkauksesta ja uudesta elämästä.
– Olen äärettömän hämmästynyt ja iloinen leikkaustuloksesta, mies kertoo kahdeksan kuukautta leikkauksen jälkeen.
Andy Sandness loukkaantui pahoin kasvoistaan kymmenen vuotta sitten. Hän ampui itseään kasvoihin, mutta ei menettänyt henkeään. Kasvoja leikattiin korjausleikkauksissa useita kertoja vuosien aikana, mutta vasta kasvojen siirto on tuonut hänelle uuden elämän.
– Tunnen olevani jälleen normaali. Kuljen nykyään ulkona, käyn ostoskeskuksissa, eikä kukaan tuijota tai kysy kysymyksiä. Uusien kasvojeni kanssa minulla on myös itseluottamusta tehdä näitä asioita, hän kertoo.



