Indonesiassa Gili Trawangarin saarella asuvan Patzy Susanna Pätärin illanvietto sai eilen järkyttävän käänteen, kun hänen asuntonsa alkoi heilahdella holtittomasti massiivisessa maanjäristyksessä.
– Olin kotona katsomassa televisiota, kun rytinä alkoi. Sähköt menivät poikki samantien. Tavarat lentelivät ja hajosivat. Helvetistihän se säikäytti, Pätäri kertoo MTV Uutisille.
7 magnitudin järistyksen keskus oli Lombokin saarella. Gili Trawangarin saari sijaitsee aivan Lombokin kyljessä.

– Tämä oli suurin järistys mitä olen kokenut. Viikko sitten tapahtui 6.4 magnitudin järistys mutta tämä oli ihan eri luokkaa.
Pätäri on asunut Indonesiassa kuusi vuotta. Hän vetää eläinsuojeluprojektia Gili Trawangarin saaren kissoille. Pätäri kertoo, että järistys aiheutti suurta paniikkia ihmisten keskuudessa.
– Ryntäsin pihalle asunnostani. Huusholliin jäi kissoja, jotka olivat ihan paniikissa. Kaikki naapuritkin olivat ulkona ja lähtivät saaren kukkulalle tsunamivaaran takia. Itsekin menin sinne kun olin ensin käynyt kattomassa, että hyväntekeväisyyskauppani on yhä pystyssä.
Pätäri kertoo, että kaikki asiat etenivät ikään kuin sumussa siihen asti kun hän pääsi istumaan kukkulalle.
– Kukkulalla istuskellessa tuli tosi voimakkaita jälkijäristyksiä ja ihmiset kirkuivat ja rukoilivat.


