KUVA: Mikä hurmuri! Nuori Duudsonit-Jarppi yllättää tummatukkaisena ylioppilaskuvassa

Duudsonien Jarppi Leppälä valmistui ylioppilaaksi vuoden 2000 keväällä. Ylioppilaskuvassa poseeraa tummatukkainen nuorimies.

Tulevana viikonloppuna opiskelijoilla riittää juhlan aihetta, sillä kevään ylioppilaat laittavat lauantaina valkolakin ensi kertaa päähänsä.

MTV.fi kyseli Duudsonien Jarppi Leppälältä muistoja ylioppilaskirjoituksista.

– Se oli hauskaa ja huoletonta aikaa! Osuin samalle lukiovuosikurssille Hildénin Jukan kanssa, Jarppi muistelee.

– Menin yläasteen jälkeen ammattikouluun, mutta huomasin ettei se ollut minun juttuni. Kävin sitten kymppiluokan ja aloitin lukion seuraavana lukuvuotena.

Vuonna 2000 valmistuneella Leppälällä ei ollut kuitenkaan selkeää suosikkiainetta.

– Matematiikka oli kouluaikoina pitkään lempiaine, mutta ei kuitenkaan lukiossa enää.

Duudsonit Subilla torstaisin kello 22.

Lue myös:

    Uusimmat