Kuva: Lewis Hamilton käänsi katseita F1-varikolla – "Osa ihmisistä ei ymmärrä sitä"

Rakkaus muotia kohtaan tasapainottaa F1-maailmanmestaruustaistosta tulevia paineita, Mercedeksen Lewis Hamilton kertoi Turkin GP:n lehdistötilaisuudessa torstaina. 

Hamilton saapui torstaina kauden 16. kilpailun varikkoalueelle näyttävässä sinisessä luomuksessa (kuva alla).

Mercedeksen brittikuljettaja otti osaa muotigaalaan Pariisissa viime viikolla, ja viime kuussa hän kutsui joukon nuoria muotisuunnittelijoita pöytäänsä Met Gala -tapahtumassa New Yorkissa.

– Rakastan sitä, että voin irrottautua urheilusta. Intensiivinen kausi aiheuttaa kaikille radalla oleville vaikeuksia, vain kahdella pisteellä Max Verstappenin edellä MM-sarjan kärjessä oleva Hamilton kommentoi. 

– Kun minulla on jotain muuta, jokin toinen asia, johon keskittyä, se helpottaa paineita toisessa asiassa. Joten kun tulen takaisin varikolle, oloni on tuore, koska en ole ajatellut formuloita joka ikinen päivä. 

Hamilton on puhunut sosiaalisen tasa-arvon ja monimuotoisuuden puolesta. Hän kertoi, että hänen torstainen asunsa on sukupuolineutraali, mikä alleviivaa sitä, että jokainen saa pukeutua haluamallaan tavalla.  

– Osa ihmisistä ei ymmärrä sitä, mutta se on ok. Toivottavasti he jossain vaiheessa avaavat mieltään ja antavat ihmisten olla sellaisia kuin he haluavat olla. 

– Rakastan ympäristöä, jossa voin ilmaista itseäni. Nykyään teen niin kilparadoilla. Ja oloni on vapaa, koska voin tehdä niin, uransa kahdeksatta MM-titteliä jahtaava Hamilton summaa. 

Lue myös:

    Uusimmat