Kuukausiennuste on lämmin ja märkä, mutta ei kesäinen – Pekka Pouta kertoo, miksi
Tuore kuukausiennuste lupailee Suomeen lämpimän kosteaa säätä. Varsinkin idässä on lähipäivinä keskimääräistä sateisempaa.
Meteorologi Pekka Poudan mukaan lämpötilat ovat noin kolme astetta keskimääräistä korkeammalla. Syynä ilmiöön on Englannin seutuvilla jylläävä laaja matalapaineen alue.
– Se nostaa etelästä Balkanin suunnalta lämmintä ilmaa kohti Suomea.
Ensimmäisellä syyskuun viikolla säätilanne pysyy jokseenkin samana. Matalapainetoimintaa on vähän lännempänä kuin edellisellä viikolla. Lämpötilat ovat niin ikään noin kolme astetta keskimääräistä korkeammalla.
– Se voi olla sitä, että yöt ovat lämpöisiä, kun on pilvistä ja vähän sateista. Ne päivälämpötilat eivät välttämättä kuitenkaan tahdo nousta, Pouta huomauttaa.
– Ei voi vielä mennä sanomaan, että olisi kauhean aurinkoinen ja kesäinen tilanne kahtena seuraavana viikkona.
Syyskuun puolivälin tietämillä Suomen lämpötila näyttää keskimääräistä sateisemmallta ja aavistuksen lämpöisemmältä.
– Se, että vedet ovat lämpöisiä, pitää meidät sinällään keskimääräistä lämpöisemmässä ilmassa.
Syyskuun lopulla Englannin seutuvilla on ilmeisesti muodostumassa korkeapaineen alue, joka estää lounaisvirtauksen.
– Ja meillä tämä pitää yhä keskimääräistä sateisemman tilanteen ja hailakasti ehkä myös lämpöä, Pouta sanoo.
Katso yllä olevasta videoartikkelista Liven lähetys, jossa meteorologi Pekka Pouta kertoo tarkemmin veden pintalämpötiloista. Alla olevalla videolla Pouta kertoo laajemmin Euroopan säätilanteesta.
Uusimmat
-
17:35
Slovakian pääministeriä ammuttu – hengenvaarallisessa tilassa
-
17:33
Viini paljastui vedeksi Alkossa
-
17:27
Jymy-yllätys! Maajussi-Ville ja maajussi-Pinja viihtyvät yhdessä: "Kevättä on rinnassa"
-
17:26
Iisalmessa kiväärillä ampunutta poikaa epäillään tapon yrityksestä
-
17:25
Orpo kommentoi MTV:lle Slovakian pääministerin ampumista: "Toivottavasti hän selviää"
-
17:18
Snookersuuruus Dene O'Kane kuollut traagisen onnettomuuden seurauksena
-
17:17
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
17:02
Peter Forsberg paljasti liikaa – aikoo rikkoa sääntöjä: syynä 9-vuotias tytär
-
16:50
Näin paljon suomalaiset äänestivät Euroviisujen finaalissa: "Aika normaali määrä"
-
16:46
Tällaisen rahapotin Olympiakomitea jakaa jääkiekolle
-
16:35
Suuri ajojahti jatkuu Ranskassa – asemiehet ja "Kärpänen" edelleen kateissa
-
16:32
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta
-
16:29
Ruotsin olympia-asuista erikoinen soppa – megatähti Armand Duplantisin takia erikoisratkaisu
-
16:25
Rauhantekijä Ahtisaaren hautamuistomerkiksi valittiin graniittinen oliivinlehti
-
16:11
Suora lähetys kello 17.15: Ruoka, kriisit ja terveys – katso THL:n eurovaalitentti
-
15:55
Leijonien täysin kaksikielinen hyökkääjä pääsee taas irti MM-kisoissa – näin häntä on pidetty perillä tilanteesta
-
15:52
Tre Kronorille karu takaisku – parhaana palkittu tähti sivuun joukkuekuvastakin
-
15:47
Ostitko näitä makeisia kaupasta? Erä vedetty myynnistä
-
15:33
Suomen bruttokansantuote kasvoi yllättäen – ekonomistit villiintyivät: "Tohdinko uskoa"
-
15:28
MM-yllätys: Jesse Puljujärvi tilastoykkösenä Tshekissä
-
Lataa lisää