KuPS ja Valkeakosken Haka juoksevat vuodenaikaan nähden erinomaisessa kunnossa olevalle nurmikentälle lauantaina, kun Väinölänniemellä pelataan vapunpäivältä siirtynyt jalkapalloliigan toisen kierroksen ottelu. Kierroksen muut ottelut pelattiin viime keskiviikkona, mutta KuPS-Haka siirrettiin lumisen kentän takia.
Työnjohtaja Pekka Hynninen Kuopion kaupungin vapaa-ajankeskuksesta on sitä mieltä, että siirto kannatti. Hän kiittää seuroja ja liigaa siitä, että ne ymmärsivät tilanteen.
-Kenttä on nyt paremmassa kunnossa kuin moniin vuosiin toukokuun alussa. Ottelun siirtäminen oli viisas ratkaisu, sillä nurmi sai toipua rauhassa talven jäljiltä, Hynninen sanoi.
Kylmänä jatkunut kevät aiheutti kuopiolaisille jalkapalloilijoille ongelmia huhtikuun lopussa, mutta viime päivien lämmin sää on muuttanut tilanteen paremmaksi. KuPS:n liigajoukkue on päässyt jo harjoittelemaan nurmelle ja otti ensimmäisen kerran tuntumaa Väinölänniemen nurmimattoon perjantaina aamupäivällä.
(MTV3-STT)