Kuopion traagisesta bussiturmasta tuomio: Kuskille lähes kaksi vuotta vankeutta

Kuopion bussiturman kuljettaja sai vuoden ja 10 kuukauden vankeustuomion. Tuomio on ehdoton rikosten vakavuuden vuoksi.

Vuonna 1951 syntynyt mies tuomittiin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, neljästä törkeästä kuolemantuottamuksesta ja 13 törkeästä vammantuottamuksesta.

Tuomiossa kuvaillaan kuljettajan ajaneen ylinopeutta ja ohitelleen autoja nopeilla liikkeillä käyden jopa reunaviivojen tärinaraitojen ulkopuolella.

– Asianomistajien kertomuksista ilmenee, että [kuljettajan] ajo oli ollut poukkoilevaa ja holtitonta lähes koko matkan ja pahentunut matkan loppua kohti, tuomiossa kuvaillaan.

– Useampi asianomistaja on kertonut pelänneensä matkan aikana. [Kuljettajan] poukkoilevaan ajotyyliin ovat kiinnittäneet huomiota myös muut tiellä liikkujat.

Oikeuden mukaan ajotapaa koskeva näyttö osoittaa kuljettajan vireystilan ja tarkkaavaisuuden olleen puutteellista koko matkan ajan, ja ongelmien vain lisääntyneen loppumatkasta.

– [Kuljettaja] on suhtautunut välinpitämättömästi hänelle ajotyylistä esitettyihin huomautuksiin. [Hän] on näin ollen laiminlyönyt huolehtia ajon aikana riittävästä tarkkaavaisuudesta ja vireystilasta, tuomiossa todetaan.

Maksettavaksi isot korvaukset

Kuski määrättiin lisäksi korvaamaan vakuutusyhtiölle lähes 115 000 euroa uhrien vakuutuskorvauksista. Summa oli alun perin neljä kertaa suurempi, mutta oikeus sovitteli korvausvastuun neljäsosaan.

Syyttäjä oli vaatinut linja-autoa kuljettaneelle miehelle ehdotonta yli kahden vuoden vankeusrangaistusta.

Turma sattui kuopiossa vuoden 2018 elokuussa, kun linja-auto suistui ulos risteyksessä pudoten alas junaradalle. Turmassa kuoli neljä henkiöä ja loukkaantui useita.

Tuomio ei ole lainvoimainen, joten siitä voi valittaa vielä korkeampaan oikeusistuimeen.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 18.12.2020 kello 10.42.

Lue myös:

    Uusimmat